" Hanami (花見, japaniksi ”kukkien katseleminen”) on vuoden tärkein juhla Japanissa. Juhla ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen, joten juhlan ajankohta vaihtelee kevään sääolojen ja kukintapaikkakunnan mukaan."
Ja Hanami on myös iso juhla Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa Kirsikkapuistossa. Puistossa on n. 240 kirsikkapuuta ja ne kukkivat n. toukokuun puolessa välissa. Tänäkin vuonna juhla onnistuttiin järjestämään juuri kukinnon ollessa täydessä vaiheessa, sillä täysi kukinto kestää vain muutaman päivän.
Ohjelma oli monipuolinen pitäen sisällään mm. Parapara- ja Buto-tanssi esityksiä, pukukilpailun ja erilaisia budo lajien esityksiä. Pääosissa oli tietenkin hengailu picnic korien ja kavereiden kanssa sekä uusien ihmisten tapaaminen.
Tänä vuonna en pukenut lolitaa päälleni sillä aina ei vain jaksa ;)
Tähän loppuun vain sekalainen kuvaspämmi osallistujista ja itse tapahtuman tunnelmasta
Tämä tyttö pukukilpailusta oli ehdoton suosikkini. Hän oli kirsikankukan keiju. Puku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sopi juuri hänen esittämään hahmoonsa
maanantai 22. kesäkuuta 2015
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Hello Kitty auto
Postasin maaliskuussa että ostin uuden auton. Ja suunnitelmissa oli ollut jo ennen sitä, että kun vihdoin ja viimein saan sen käsiini, siitä tuleekin sitten suomen kaunein Hello Kitty auto.
Ja nyt auto on ollut valmiina jo jonkin aikaa ja aika moni on sen jo nähnytkin, mutta postausta en ole vain saanut aikaan. Joten tässä se nyt sitten ensiesittelyssä:
Tästä se sitten rakentaminen sitten lähtee, kun on palikat saapuneet. Tässä kuvassa ei ole penkinpäällisiä eikä tarroja. Yhteensä paketteja taisi tulla kai 9 kpl :)
Tässä se nyt sitten on valmiina, sisusta ja tarrat asennettuina
Takapenkillä on kaverit mukana, turvavöihin laitettuina tietenkin :)
Ovat kyllä niin pieniä, että pitäisi olla jokaiselle lastenistuin, että olisivat turvallisesti, mutta saa kelvata
Tästä näkee sitten miltä ohjaamo näyttää
Ja tässä sitten sivulta katsottuna. Huomatkaa, että bensiinitankkikin on turvallisesti kiinnitetty hakaneulalla ;)

Tunnisteet:
auto,
car,
cute,
Hello Kitty,
Kia,
kia picanto,
Picanto,
pinkki,
Sanrio,
uusi auto
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Hellocon 2015
Lauantaina 9.5 järjestettiin taas Hellocon, eli Helsinki Lolita Convention, joka on pohjoismaiden suurin lolita tapahtuma. Paikkana oli vanha tuttu Kulttuuriareena Gloria ja liput myytiin loppuun jo jo 1.5kk ennen tapahtumaa.
Tapahtumasta tulee vuosi vuodelta kansainvälisempi ja osallistujia oli ainakin Ruotsista, Englannista ja Japanista, ainakin keihin minä tutustuin. Ja tietenkin Japanilaiset kutsuvieraat, Angelic Prettyn suunnittelijat Maki ja Asuka.
Aamulla oli herätys jo klo 6 koska olin luvannut toimia kuskina Katjalle ja Sallalle sekä heidän romumäärälleen. Sallan piti olla paikalla jo ennen kello 9 koska hän toimi muotinäytöksessä mallina ja Katja piti perinteisesti työpajan teenkeittämisestä.
Koska Angelic Pretty oli kunniabrändi, joten sitten laiton AP:ta päälle.
Kun pääsin Katjan luokse oli siellä valmistautuminen vielä pahasti kesken. Tästä kuvasta sen verran, että mikään määrä glitteriä ei ole liikaa ;)
Tapahtumassa oli jokaiselle jotakin ja heti klo 11 oli minua kiinnostava "Poseerauksen ABC eli Photoshoot aloitteleville malleille".
Menimme yhdessä vieressä olevan Johanneksen kirkon eteen ja vuoron perään jokainen pääsi ammattitaitoisen kuvaajan ohjattavaksi ja kuvattavaksi.
Kieltämättä asennot tuntuivat kovin oudoilta, mutta kuvat olivat onnistuneita. Omia kuviani en ole vielä saanut, mutta mitä kamerasta näin..
Kuvassa kaksi oikeanpuolimmaista ovat Norjan Aftenpostenin toimittaja ja kuvaaja jotka olivat tekemässä juttua tapahtumasta ja kiinnostuivat minusta kovin (kukapa ei? Hih!). Ainakaan vielä ei tuolta lehden sivuilta juttua löydy.
Erilaisia muotinäytöksiä oli lukuisia ja malleja taisi olla eräässäkin näytöksessä kai 20. Laitan tähän vain muutaman random kuvan näytöksistä
Erilaisia myyntipöytiä oli vaikka kuinka paljon, kuten erillinen lolita kirppisnurkkauskin, jossa moni erittäin onnellinen lolita pääsi eroon kaikista rahoistaan
Tässä kuvassa Milla aina yhtä ihanana ja edustavana myyntipöytänsä takana ;)
Ja kun tulee nälkä, sitten mennään aina samaan kantakapakkaan
Katja oli pukeutunut erololitaan ja vaikka kylmä tuuli kävikin, koskaan ei ole niin kylmä, ettei poseerauksille olisi aikaa
Löytyihän paikalta eräs, jolla oli täsmälleen sama mekko päällä, hieman erivärisenä vain.
Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka erilaisilla koristeilla samasta mekosta saa niin monta erilaista ulkoasua
Ja sitten vielä kaikenlaisia tilannekuvia ja räpsäisyjä hattarapalleroista
Päivän päätteeksi maistelimme erilaisia teelaatuja ja kuuntelimme Katjan opastamana pienen oppitunnin kuinka teetä pitäisi oikeaoppisesti hauduttaa
That´s it folks!
Ensivuonna sitten uudestaan!

maanantai 6. huhtikuuta 2015
Pääsisäisen viettoa
Minulla ei ole mitään pääsisäisen viettoon kuuluvia rutiineita, en ole koskaan käynyt kävelemässä kirkkoa ympäri, enkä pitkäperjantaina sulkeudu kaappiin, sirottele tuhkaa päälleni, lue raamattua enkä kadu tekemiäni syntejä. Minulle pääsiäinen tarkoittaa vain pitkiä ja tylsiä palkallisia vapaapäiviä.
Ja vaikka olenkin aika introvertti ihminen, jolle ei tee yhtään tiukkaa istua vaikkapa 3-4 päivää sisällä näkemättä ketään, olematta missään yhteydessä keneenkään, tekee minunkin joskus mieli sosialisoitua.
Nyt minulle riitti pelkkä perjantain erakoituminen, lauantaina sitten lähdin Katjan ja Annin kanssa ulos tarkoituksena käydä parilla kirpparilla ja syömässä.
Kurvasin Kitty autollani Katjan luo sovittuun aikaan, mutta arvaahan sen. Tytöt olivat heränneet vasta about 10 min aiemmin, mutta ei meillä ollut kiirettä
Pääsimme viimein liikkeelle ja ensimmäisenä suuntasimme Jäähallin kirppikselle. Paikka oli hyvin tyhjä, useita pöytiä oli vapaana, ainoa mainittava kirppislöytö löytyi sieltä. Selasimme erästä rekkiä ja myyjä tuli esittelemään; "Tämä sopisi teidän tyyliinne, tämä hame on Japanista etc". Vilkaisin merkkilappua ja sieltähän pilkisti maaginen sana "Baby". Katja ja Anni ei meinanneet pysyä bloomerseissaan, mutta pidin pokkani ja kysyin hintaa "15€" "Plääh.. Mitäpä jos maksaisin tästä 10€" ja se kelpasi.
Aito Baby The Star Shine Brightin (mekko) hame (//kähmäräpäläedit/) pilkahintaan. Tuo vastaisi sitä, että löytäisi aidon Pradan laukun 5 Eurolla.
Taisi myyjä huomata sen jälkeen kun lähdimme pöydästä, että taisi tehdä huonot kaupat :)
Jäähallilta suuntasimme Kaapelitehtaan kirppikselle. Parkkipaikkoja ei meinannut löytyä ollenkaan ja kun viimeinkin pääsimme ovelle, oli siellä 100m jono. Päätimme lähteä ensin syömään, koska kirppis oli siellä kuitenkin klo 17 saakka.
Paikaksi arvalla valikoitui viimein Thaimaalainen ravintola Tamarin ja ruokia odotellessa oli sitten asukuvien vuoro.
Kaikki päätyivät samaan ruokaan Pad mad mamuang him ma, eli paistettua lihaa cashew pähkinöiden ja riisin kera
Ja jälkiruoaksi sitten menimme vieressä olevaan The Ounceen ja myös täydentämään teevarastojamme. Tässä ryhmäkuva meistä
Bloggaaja "juomassa teetä"
Kahden teepannullisen jälkeen suuntasimme uudelleen kaapelille ja nyt väen suunta oli sisältä ulos, eikä ollut enää mitään ruuhkaa.
Kirpparia mainostettiin myös bloggaaja ja vintage osastoilla, mutta kummatkin olivat aika mitäänsanomattomia. Tässä kuva parvelta alas myynti pöydille.
Ainoa mikä kiinnitti huomioni olivat Hello Kitty korkkarit, sääli vain että niiden koko oli 37, joten mun koipeeni niitä oli ihan turha edes sovittaa, joten ne jäivät ostamatta...
Ja vaikka olenkin aika introvertti ihminen, jolle ei tee yhtään tiukkaa istua vaikkapa 3-4 päivää sisällä näkemättä ketään, olematta missään yhteydessä keneenkään, tekee minunkin joskus mieli sosialisoitua.
Nyt minulle riitti pelkkä perjantain erakoituminen, lauantaina sitten lähdin Katjan ja Annin kanssa ulos tarkoituksena käydä parilla kirpparilla ja syömässä.
Kurvasin Kitty autollani Katjan luo sovittuun aikaan, mutta arvaahan sen. Tytöt olivat heränneet vasta about 10 min aiemmin, mutta ei meillä ollut kiirettä
Pääsimme viimein liikkeelle ja ensimmäisenä suuntasimme Jäähallin kirppikselle. Paikka oli hyvin tyhjä, useita pöytiä oli vapaana, ainoa mainittava kirppislöytö löytyi sieltä. Selasimme erästä rekkiä ja myyjä tuli esittelemään; "Tämä sopisi teidän tyyliinne, tämä hame on Japanista etc". Vilkaisin merkkilappua ja sieltähän pilkisti maaginen sana "Baby". Katja ja Anni ei meinanneet pysyä bloomerseissaan, mutta pidin pokkani ja kysyin hintaa "15€" "Plääh.. Mitäpä jos maksaisin tästä 10€" ja se kelpasi.
Aito Baby The Star Shine Brightin (
Taisi myyjä huomata sen jälkeen kun lähdimme pöydästä, että taisi tehdä huonot kaupat :)
Jäähallilta suuntasimme Kaapelitehtaan kirppikselle. Parkkipaikkoja ei meinannut löytyä ollenkaan ja kun viimeinkin pääsimme ovelle, oli siellä 100m jono. Päätimme lähteä ensin syömään, koska kirppis oli siellä kuitenkin klo 17 saakka.
Paikaksi arvalla valikoitui viimein Thaimaalainen ravintola Tamarin ja ruokia odotellessa oli sitten asukuvien vuoro.
Kaikki päätyivät samaan ruokaan Pad mad mamuang him ma, eli paistettua lihaa cashew pähkinöiden ja riisin kera
Ja jälkiruoaksi sitten menimme vieressä olevaan The Ounceen ja myös täydentämään teevarastojamme. Tässä ryhmäkuva meistä
Bloggaaja "juomassa teetä"
Kahden teepannullisen jälkeen suuntasimme uudelleen kaapelille ja nyt väen suunta oli sisältä ulos, eikä ollut enää mitään ruuhkaa.
Kirpparia mainostettiin myös bloggaaja ja vintage osastoilla, mutta kummatkin olivat aika mitäänsanomattomia. Tässä kuva parvelta alas myynti pöydille.
Ainoa mikä kiinnitti huomioni olivat Hello Kitty korkkarit, sääli vain että niiden koko oli 37, joten mun koipeeni niitä oli ihan turha edes sovittaa, joten ne jäivät ostamatta...
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Autokaupoilla
Olen jo niin monta vuotta puhunut ja ajatellut että olisihan se kiva, että jos edes kerran elämässä olisi Uusi Auto (isot alkukirjaimet tarkoituksella).
Wanha Rouva (autoillakin on sielu ja kunnioituksesta isot kirjaimet..) oli jo palvellut minua 3.5v ja vaikka olikin suhteellisen hyvässä kunnossa, alkoi olla jo pientä yöllistä allekastelua (öljyvuotoa), sekä joka kerran kun poistui kehä 3 ulkopuolelle oli pieni pelko että se taas jättää moottoritien varteen, kuten on kerran jo tehnytkin. Wanhat naiset kun osaavat joskus kiukutella :)
Viime kesänä kun vein Rouvan katsastukseen, oli hieman aikaa katsella myös uusia autoja. Tiesin noin suunnilleen minkälaista etsin. Sen tuli olla edullinen, pieniruokainen kauppakassi, jolla voisi ajella työmatkat ja käydä lauantaisin prismassa. Se riittäisi minulle.
Automyyjä hyökkäsi samantien kimppuuni ja esitteli minulle Kia mallistoa, mutta minulla ei ollut halua alkaa siinä kauppoja hieromaan vaan pelästyin ja pakenin paikalta..
Mutta jotakin jäi kuitenkin takaraivoon kiertelemään.. Mitäs jos nyt sittenkin viimein...
Sain hillittyä itseni koko syksyn ja alkutalven ja 3 viikkoa sitten ajattelin, että jos nyt vain kävisin katsomassa...
Ne kuuluisat viimeiset sanat...
Menin käymään herttoniemen Delta-autossa töiden jälkeen ja kun uudemman kerran näin tämän kaunokaisen, olin heti myyty. Tämän minä otan.
Ei mitään turhia jahkailuja tai koeajoja. Tehdään paperit nyt samantien. Wanha rouva kelpasi käsirahaksi (500€) ja vaikka olisin kuulemma saanut kaiken lopun velkaa, en halunnut sitä tehdä vaan maksoin melkein puolet käteisellä (tilisiirrolla) ja velkaa sitten 8000€, kun Kia autoihin saa tällä hetkellä lainaa 1% korolla.
Ja sitten alettiin alettiin laittamaan rastia ruutuun;
"Minkä värisen sä haluat?"
"Ai ei saa pinkkinä? Otetaan sitten punainen"
"Juuh, ja laitetaan tosta sulle metalliväri (373€) ja kangasmatot on kivemmat (70€).. Mites on lämmittimen laita, suomen talvet on kylmiä? Jooh, tosta noin (616€).. Ja talvirenkaat sä tarttet kanssa, meillä on kitkarenkaina Nokia Hakkapeliitat, ne kelpaa kaupunkiajoon ja on hiljaisemmat. Nuin, tuosta noin.. (884€)"
"Ja sitten allekirjoitus tuonne, tuonne ja tuonne..."
Ja noin 30 minuuttia sen jälkeen kun olin autoliikkeeseen astunut kävelin sieltä ulos papereiden kanssa.
Olo oli vähän pöllämystynyt, mitä mä oikein menin just tekemään? Tarvitsenko minä nyt tuota, olisihan Wanhalla Rouvalla ollut vielä kilometrejä edessä.. Ja sitäpaitsi minua taidettiin viedä juuri kuin pässiä narussa :) En edes tinkinyt yhtään, vaikka autokaupassa niin juuri pitäisi tehdä!
Noh, luovutus oli sovittu 2 viikon päähän ja noutopäivänä annoin Rouvalle vielä viimeisen voitelun, imuroin ja pesin sen sisältä ja ulkoa. Oli se sen ansainnut! oli kuitenkin palvellut melko uskollisesti jo pitkään.
Ja tämä nuori neiti odotti sitten autokaupan ulkopuolella:
Ohjaamo on ihan standardi, ei mitään ihmeellisyyksiä
Vaikka auto onkin rekisteröity viidelle ihmiselle, takapenkki on aika ahdas kolmelle.
Tämä ei jää auton viimeiseksi postaukseksi. Kiinasta on tulossa jo pari pakettia auton Hello Kitty tuunausta silmällä pitäen..
Jääkää kuulolle :)

perjantai 20. helmikuuta 2015
Keskustelupaneelin vieraana
Hyvä ystäväni Anna kyseli tammikuun lopussa, että olisinko minä halukas tulemaan ja tietäisinkö muita halukkaita osallistujia televisioitavaan paneelikeskusteluun aiheena sukupuoli-identiteetti, mitä se on eri ihmisille, miten yhteiskunta suhtautuu henkilöihin, jotka eivät sopeudu perus sukupuolirooleihin jne.
Ja tottakai minä olen valmis kaikkeen tuollaiseen. Jossakin vaiheessa alkoi kyllä vähän epäilyttämään, että olenko minä oikea henkilö puhumaan tuollaisista asioista, osaanko minä sanoa yhtään mitään vai jäädynkö totaalisesti.
Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia joita ei tule itsekään miettineeksi eivätkä ole itsellekään aivan kristallinkirkkaita, puhumattakaan että niistä pitäisi puhua vieraille niin että hekin ymmärtäisivät sen.
Noh, en minä onnistunut luikertelemaan verkosta irti ja käytyäni keskusteluja sekä ohjaajan Kaya Pakaslahden että sarjan tuottajan Hanna Hedengrenin kanssa ajatus alkoi tuntumaan sittenkin aika kivalta.
Kuvauspäivän tultua lähdin töistä jo hyvissä ajoin kotiin valmistautumaan.
Vaihdoin asua asiaankuuluvasti varmaan 3 kertaan ennenkuin päädyin tälläiseen wanhan, ruman ja lihavan akan™ asuun:
Sarja oli Arcadan ohjaus ja käsikirjoitus-/kuvaus-/ääni-/tuotanto linjoilla opiskelevien oppilaiden kurssityö ja se kuvattiin Mediakeskus Lume:n tv studiolla. Rakennus oli helppo löytää, mutta studion löytäminen olikin sitten aika haasteellista. Sekoillessani pitkin käytäviä jouduin kysymään tietä sinne ja vastaan tullut tyttö tunnistikin minut "Hei, mä oon nähnyt sut internetissä". Julkkis mikä julkkis, mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsee.. Hih!
Lavasteet olivat upeat ja niistä oli vastuussa Aalto-yliopiston lavastustaiteen opiskelija Otto Räntä. Kyllä kelpaisi ihan mihin tahansa ohjelmaan!
Tässä kuva tarkkaamosta
Paikanpäällä ehti jo pienenpieni jännityskin hiipimään puseroon ja se vielä kasvoi kun "mikitettiin" ja harjoiteltiin kävelyreittiä paikalle. Ja kirsikkana kakun päälle sain nyt vasta tietää että ohjelma tehdään ruotsiksi! Enhän minä puhu ruotsia! Noh, ei minun tarvinnutkaan, minun osuuteni tehtiin suomeksi.
Ensin oli kuitenkin pelkkä tekninen harjoitus, jossa tarkistettiin, että kaikki toimivat.
Tässä yhteispönötys kuva ennen kuvauksien alkua, vasemmalta Näyttelijä, ohjaaja ja drag artisti Kim Gustafsson, minä ja oikealla ohjelman juontaja Johan Finne
Kimin vasemmalla puolella olevalle screenille heijastettiin sitten skype kuvaa Ruotsin Malmössä asuvasta transvestiitista Claes Schmidtistä/ Sara Lundista (blogi täällä). Vaikka ymmärsinkin kaiken studiossa puhutun ruotsin (tai no ainakin 80%), niin ruotsin haastattelusta en ymmärtänyt sanaakaan, koska se oli ihan puhdasta riikinruotsia.
KAKSI MINUUTTIA! 30 SEKUNTIA! 5..4..3..2..1
Aika nopeasti kuvauksen alettua meni paniikkikin ohi ja 31 min tuli nauhalle tavaraa.
Muuten olin melkein tyytyväinen osuuteeni, olisin näemmä saanut puhua asioista niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt jäin vain odottamaan haastettelijan kysymyksiä ja vastasin niihin vähän turhankin lyhyesti.
Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut sanottavaa paljonkin, mutta otetaan tästä oppia seuraavaa kertaa varten, mikäli sellainen vielä joskus tulee..
Ja lopuksi vielä yhteiskuva koko porukasta. Aika uskomattoman paljon tarvitaan ihmisiä tekemään yhtä ohjelmaa :)
Kiitos teille kaikille vielä kerran. Otitte minut niin ihanasti vastaan :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)