Hyvä ystäväni Anna kyseli tammikuun lopussa, että olisinko minä halukas tulemaan ja tietäisinkö muita halukkaita osallistujia televisioitavaan paneelikeskusteluun aiheena sukupuoli-identiteetti, mitä se on eri ihmisille, miten yhteiskunta suhtautuu henkilöihin, jotka eivät sopeudu perus sukupuolirooleihin jne.
Ja tottakai minä olen valmis kaikkeen tuollaiseen. Jossakin vaiheessa alkoi kyllä vähän epäilyttämään, että olenko minä oikea henkilö puhumaan tuollaisista asioista, osaanko minä sanoa yhtään mitään vai jäädynkö totaalisesti.
Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia joita ei tule itsekään miettineeksi eivätkä ole itsellekään aivan kristallinkirkkaita, puhumattakaan että niistä pitäisi puhua vieraille niin että hekin ymmärtäisivät sen.
Noh, en minä onnistunut luikertelemaan verkosta irti ja käytyäni keskusteluja sekä ohjaajan Kaya Pakaslahden että sarjan tuottajan Hanna Hedengrenin kanssa ajatus alkoi tuntumaan sittenkin aika kivalta.
Kuvauspäivän tultua lähdin töistä jo hyvissä ajoin kotiin valmistautumaan.
Vaihdoin asua asiaankuuluvasti varmaan 3 kertaan ennenkuin päädyin tälläiseen wanhan, ruman ja lihavan akan™ asuun:
Sarja oli Arcadan ohjaus ja käsikirjoitus-/kuvaus-/ääni-/tuotanto linjoilla opiskelevien oppilaiden kurssityö ja se kuvattiin Mediakeskus Lume:n tv studiolla. Rakennus oli helppo löytää, mutta studion löytäminen olikin sitten aika haasteellista. Sekoillessani pitkin käytäviä jouduin kysymään tietä sinne ja vastaan tullut tyttö tunnistikin minut "Hei, mä oon nähnyt sut internetissä". Julkkis mikä julkkis, mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsee.. Hih!
Lavasteet olivat upeat ja niistä oli vastuussa Aalto-yliopiston lavastustaiteen opiskelija Otto Räntä. Kyllä kelpaisi ihan mihin tahansa ohjelmaan!
Tässä kuva tarkkaamosta
Paikanpäällä ehti jo pienenpieni jännityskin hiipimään puseroon ja se vielä kasvoi kun "mikitettiin" ja harjoiteltiin kävelyreittiä paikalle. Ja kirsikkana kakun päälle sain nyt vasta tietää että ohjelma tehdään ruotsiksi! Enhän minä puhu ruotsia! Noh, ei minun tarvinnutkaan, minun osuuteni tehtiin suomeksi.
Ensin oli kuitenkin pelkkä tekninen harjoitus, jossa tarkistettiin, että kaikki toimivat.
Tässä yhteispönötys kuva ennen kuvauksien alkua, vasemmalta Näyttelijä, ohjaaja ja drag artisti Kim Gustafsson, minä ja oikealla ohjelman juontaja Johan Finne
Kimin vasemmalla puolella olevalle screenille heijastettiin sitten skype kuvaa Ruotsin Malmössä asuvasta transvestiitista Claes Schmidtistä/ Sara Lundista (blogi täällä). Vaikka ymmärsinkin kaiken studiossa puhutun ruotsin (tai no ainakin 80%), niin ruotsin haastattelusta en ymmärtänyt sanaakaan, koska se oli ihan puhdasta riikinruotsia.
KAKSI MINUUTTIA! 30 SEKUNTIA! 5..4..3..2..1
Aika nopeasti kuvauksen alettua meni paniikkikin ohi ja 31 min tuli nauhalle tavaraa.
Muuten olin melkein tyytyväinen osuuteeni, olisin näemmä saanut puhua asioista niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt jäin vain odottamaan haastettelijan kysymyksiä ja vastasin niihin vähän turhankin lyhyesti.
Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut sanottavaa paljonkin, mutta otetaan tästä oppia seuraavaa kertaa varten, mikäli sellainen vielä joskus tulee..
Ja lopuksi vielä yhteiskuva koko porukasta. Aika uskomattoman paljon tarvitaan ihmisiä tekemään yhtä ohjelmaa :)
Kiitos teille kaikille vielä kerran. Otitte minut niin ihanasti vastaan :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trans. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. helmikuuta 2015
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Uudet tytöt (not safe for work)
Mietin pienen hetken kehtaanko tehdä tätä päivitystä vai en, mutta sitten tulin hyvin nopeasti lopputulokseen, että tämä on minun blogini ja jos jotakuta ei tämä aihe kiinnosta, ei tätä ole pakko lukea.
Eli postauksen aiheena on RINNAT ja tässä tapauksessa omien puuttuminen ja mitäs nyt sitten asialle pitäisi tehdä.. Ja kuitenkin rinnat ovat minulle, kuten kenelle tahansa naiselle tärkeä osa minuutta ja identiteettiä. Joten nostetaan kissa pöydälle
Luoja ei ole asettanut meitä kaikkia samalle viivalle, joten lähes jokainen meistä kuitenkin käyttää pikku kikkoja saadakseen rintansa näyttämään suuremmilta tai terhakoimmilta, käyttää sitten push-uppeja, meikkaamista tai vastaavia keinoja. Ja kyllähän te (ainakin lähes) kaikki olette joskus käyttäneet teini-iässä ns. "kanafileitä", eikös? Tämä on nyt sitten postaus isojen tyttöjen kanafileistä ;)
Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että voin vaihtaa kuppikokoa mielen mukaan, joten tilasin viime viikon tiistaina breastformstoresta itselleni taas uudet silikonit, tällä kerralla hieman suuremmat kuin mitä minulla ennestään. Yläruumiini on kuitenkin kohtalaisen kookas, joten vaikka itse henkilökohtaisesti pidänkin hieman pienemmistä rinnoista, täytyy rintojen olla kuitenkin suhteessa yläruumiiseen. Joten minulla a-kupit tai pienet b-kupin rinnat eivät näytä hyviltä. Kokotaulukko tuolla sivuilla ei kerro kuitenkaan mitään, joten tilaaminen menee ihan arpapeliksi. Minulla on noista silikoneista jo kokonumerolla 2 olevat, ja toista mallia jotka ovat kokoa 4 (wanhat, eikä yhtä hyvät), joten nyt tilasin kokoa 5 olevat.
Ja tänä aamuna UPS:n kuljettaja sitten jo soittikin, että paketti olisi tulossa aivan kohta. Paketti oli hyvin pakattu ja sisältöä ei voinut päätellä laatikon mukaan.
Tässä he nyt ovat. Mittasuhteita varten likainen Kitty kuppi. Silikonit ovat todella pehmeät ja tuntuvat kädessä aivan aidoilta, kuten myös nännit. (tiedän kyllä miltä niiden pitää tuntua.. Hih!)
Tässä kuvassa wanha, kokoa 2 oleva vasemmalla ja uusi kokoa 5 oleva oikealla. Ero ei ole valtava mutta pikaisesti katsottuna juuri se yksi kuppikoko mitä ajattelinkin
Nämä ovat kaikki tarkoitettu myös pysymään paikoillaan ilman liivejäkin, joten tilasin samalla lisää tarkoitukseen tehtyjä, valmiiksi muotoon leikattuja liimalappuja, sekä "uudistuslappuja" (en nyt keksi parempaakaan nimitystä), jolla liimapinnan saa uusittua 2-3 kertaa ilman että niitä tarvitsee vaihtaa
Koko paketti maksoi n. 260€, joka on iso kasa rahaa, mutta nämä eivät ole kertakäyttöiset ja varovaisesti käytettynä kestää vuosia, joten hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan.
Eli postauksen aiheena on RINNAT ja tässä tapauksessa omien puuttuminen ja mitäs nyt sitten asialle pitäisi tehdä.. Ja kuitenkin rinnat ovat minulle, kuten kenelle tahansa naiselle tärkeä osa minuutta ja identiteettiä. Joten nostetaan kissa pöydälle
Luoja ei ole asettanut meitä kaikkia samalle viivalle, joten lähes jokainen meistä kuitenkin käyttää pikku kikkoja saadakseen rintansa näyttämään suuremmilta tai terhakoimmilta, käyttää sitten push-uppeja, meikkaamista tai vastaavia keinoja. Ja kyllähän te (ainakin lähes) kaikki olette joskus käyttäneet teini-iässä ns. "kanafileitä", eikös? Tämä on nyt sitten postaus isojen tyttöjen kanafileistä ;)
Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että voin vaihtaa kuppikokoa mielen mukaan, joten tilasin viime viikon tiistaina breastformstoresta itselleni taas uudet silikonit, tällä kerralla hieman suuremmat kuin mitä minulla ennestään. Yläruumiini on kuitenkin kohtalaisen kookas, joten vaikka itse henkilökohtaisesti pidänkin hieman pienemmistä rinnoista, täytyy rintojen olla kuitenkin suhteessa yläruumiiseen. Joten minulla a-kupit tai pienet b-kupin rinnat eivät näytä hyviltä. Kokotaulukko tuolla sivuilla ei kerro kuitenkaan mitään, joten tilaaminen menee ihan arpapeliksi. Minulla on noista silikoneista jo kokonumerolla 2 olevat, ja toista mallia jotka ovat kokoa 4 (wanhat, eikä yhtä hyvät), joten nyt tilasin kokoa 5 olevat.
Ja tänä aamuna UPS:n kuljettaja sitten jo soittikin, että paketti olisi tulossa aivan kohta. Paketti oli hyvin pakattu ja sisältöä ei voinut päätellä laatikon mukaan.
Tässä he nyt ovat. Mittasuhteita varten likainen Kitty kuppi. Silikonit ovat todella pehmeät ja tuntuvat kädessä aivan aidoilta, kuten myös nännit. (tiedän kyllä miltä niiden pitää tuntua.. Hih!)
Tässä kuvassa wanha, kokoa 2 oleva vasemmalla ja uusi kokoa 5 oleva oikealla. Ero ei ole valtava mutta pikaisesti katsottuna juuri se yksi kuppikoko mitä ajattelinkin
Tässä kuva tytöistä paikoillaan. En liimannut niitä, vaan sujautin ihan tavallisiin liiveihin ja jätin tarkoituksella vähän silareiden reunoja näkyviin. Niiden väri on aika lähellä ihon omaa väriä, mutta ei täysin.. Eikä tarvitsekaan, sillä ei niitä ole näyteltäviksi tehtykään.. (Whoaah.. Nyt vasta huomasin kuinka hirveän näköiset allit käsissä oikein onkaan..)
Koko paketti maksoi n. 260€, joka on iso kasa rahaa, mutta nämä eivät ole kertakäyttöiset ja varovaisesti käytettynä kestää vuosia, joten hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Any publicity is good publicity
Eli taas sitä on menty tunkemaan nenäänsä lehtien palstalle.
Ja kovasti tuo Hufvustadsbladet näyttää minusta tykkäävän, sillä jo toisen kerran olen saanut naamani isoon juttuun ko. lehteen. Edellinen postaus löytyy täältä. Ja pieni postaus itse haastattelusta löytyy tästä, joten en enää sitä sen enempää käy läpi.
Sen pidemmittä puheitta, tässä kuvat lehdestä, olkaa hyvät!
Mikäli ruotsinkieli on hallussa, pelkän tekstin voi ladata luettavaksi täältä
Se ei ole ihan sanasta sanaan sama kuin lehdessä, mutta lähes kuitenkin..
(Jenniedit) Sain skannatun version jutusta. Pdf on ladattavissa luettavaksi täältä (/Jenniedit)

Tunnisteet:
Hbl,
Hufvustadsbladet,
julkisuus,
Kawaii,
lehti,
momochuu,
pinkki,
sweet,
trans,
transvestiitti
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Loma, loma, loma, lomaaa!!!
On se ihan hyvä pitää talvilomat pois, ennenkuin kesälomat painaa päälle, ja viimeinkin sain sitten rukoiltua itselleni lomaviikon.
Maanantai päivä oli minulla ihan vapaata, joten nukuin pitkään ja vain latailin akkuja sohvalla röhnöttäen koko päivän, enkä edes ovesta ulos poistunut.
Tiistaina sitten lähdin takkiostoksille ja joskus se päivä paistaa risukasaankin, kun myyjä unohti piipata sen, joten sain sen sitten ilmaiseksi.. Pienen hetken omatunto suorastaan käski mainita asiasta, mutta lompakko kielsi ;)
Tässä ilmeeni kun saa takin ilmaiseksi :D
Keskiviikkona sitten olin Marjon kanssa Itiksessä kiertelemässä ja törmäsimme Halosella näihin ihanuuksiin, mutta kun jalka on se mikä se on :(
Marjo sitten vähän tempaisi ja kävi ottamassa toiseen korvaansa uuden lävistyksen ja käytiin varaamassa hänelle aika tatuoinnille. Kun 20v sitä suunnittelee ja himoitsee, on jo korkea aika tehdä asialle jotakin!
Kyllä minäkin kyselin hintaa Hello Kitty tatuoinnille, mutta hinta kyllä vähän hirvitti, mutta ehkäpä joku kerta...
Torstaina sitte suuntasimme Millan ja Teijan kanssa keskustaan, tässä Milla ihanan sinisen tukkansa kera
Ja Teija MLP paidassa kera pikkuisen suloisuuden :) Ei yhtään edes kiukutellut/ huutanut vaikka saimme menemään yli 4h kampissa...

Hufvustadsbladet näyttää tykkäävän kovasti minusta, sillä Jenny Bäck niminen toimittaja otti yhteyttä melko pian edellisen artikkelin jälkeen. Hän oli kiinnostunut artikkelissa mainitusta brolita käsitteestä. Ja kukas muu juttuun sopisi mukaan paremmin kuin Momochuu. Ja ollaanhan me oltu jo aikaisemminkin samassa lehdessä, poseerattu oikein etukannessa
Pitkään saimme pähkäillä, että saimme aikataulut sopimaan ja vihdoin sitten perjantaina saatiin kaikki paikalle. Toimittaja tuli kuvaajan kanssa paikalle ja nostan kyllä hattua, sillä hän oli tehnyt kyllä kotiläksynsä hyvin. Oli ottanut selvää sekä lolita tyylin että transpuolen asioista selvää.
Ensin istuimme vain keittiössä ja juttelimme asioista, sen jälkeen oli vuorossa kuvaussessio, jossa olimme Momochuun kanssa ensin loleissa ja sen jälkeen otettiin kuvat miesmoodissa. Sääli, että ulkona oli niin huono sää, mutta kuvaaja halusi lähteä merenrannalle ottamaan kuvia. Siellä sitten paleltiin pikkuhepeneissä, kun myrskytuuli riepotteli ja kylmä tihkusade kasteli :(
Ja aina kun lolitat kokoontuvat, on pakollisen kenkäkuvan vuoro:
Ja kun kerran kuvaaja otti meistä varmastikin 300 kuvaa, niin pitihän sitten jo ihan vastavuoroisuuden nimissä ottaa heistäkin sitten yksi kuva. Jenny Bäck vasemmalla ja hänen kuvaajansa Laura oikealla.
Meistä pitäisi tulla sitten 2-3 sivun juttu ensi viikon HBL:n, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa...
Maanantai päivä oli minulla ihan vapaata, joten nukuin pitkään ja vain latailin akkuja sohvalla röhnöttäen koko päivän, enkä edes ovesta ulos poistunut.
Tiistaina sitten lähdin takkiostoksille ja joskus se päivä paistaa risukasaankin, kun myyjä unohti piipata sen, joten sain sen sitten ilmaiseksi.. Pienen hetken omatunto suorastaan käski mainita asiasta, mutta lompakko kielsi ;)
Tässä ilmeeni kun saa takin ilmaiseksi :D
Marjo sitten vähän tempaisi ja kävi ottamassa toiseen korvaansa uuden lävistyksen ja käytiin varaamassa hänelle aika tatuoinnille. Kun 20v sitä suunnittelee ja himoitsee, on jo korkea aika tehdä asialle jotakin!
Kyllä minäkin kyselin hintaa Hello Kitty tatuoinnille, mutta hinta kyllä vähän hirvitti, mutta ehkäpä joku kerta...
Torstaina sitte suuntasimme Millan ja Teijan kanssa keskustaan, tässä Milla ihanan sinisen tukkansa kera
Ja Teija MLP paidassa kera pikkuisen suloisuuden :) Ei yhtään edes kiukutellut/ huutanut vaikka saimme menemään yli 4h kampissa...
Tässä yhteiskuva kenkäsaaliistamme. Mun 3 mustat peruskengät ovat nuo vasemmalla, Teija löysi itselleen sitten Jeffrey Campbellin korottomat ihanuudet ja Milla sitten 2 biletyskengät

Tässä lähikuva Teijan Campbelleista, on kyllä ihanat :D
Hufvustadsbladet näyttää tykkäävän kovasti minusta, sillä Jenny Bäck niminen toimittaja otti yhteyttä melko pian edellisen artikkelin jälkeen. Hän oli kiinnostunut artikkelissa mainitusta brolita käsitteestä. Ja kukas muu juttuun sopisi mukaan paremmin kuin Momochuu. Ja ollaanhan me oltu jo aikaisemminkin samassa lehdessä, poseerattu oikein etukannessa
Pitkään saimme pähkäillä, että saimme aikataulut sopimaan ja vihdoin sitten perjantaina saatiin kaikki paikalle. Toimittaja tuli kuvaajan kanssa paikalle ja nostan kyllä hattua, sillä hän oli tehnyt kyllä kotiläksynsä hyvin. Oli ottanut selvää sekä lolita tyylin että transpuolen asioista selvää.
Ensin istuimme vain keittiössä ja juttelimme asioista, sen jälkeen oli vuorossa kuvaussessio, jossa olimme Momochuun kanssa ensin loleissa ja sen jälkeen otettiin kuvat miesmoodissa. Sääli, että ulkona oli niin huono sää, mutta kuvaaja halusi lähteä merenrannalle ottamaan kuvia. Siellä sitten paleltiin pikkuhepeneissä, kun myrskytuuli riepotteli ja kylmä tihkusade kasteli :(
Ja aina kun lolitat kokoontuvat, on pakollisen kenkäkuvan vuoro:
Ja kun kerran kuvaaja otti meistä varmastikin 300 kuvaa, niin pitihän sitten jo ihan vastavuoroisuuden nimissä ottaa heistäkin sitten yksi kuva. Jenny Bäck vasemmalla ja hänen kuvaajansa Laura oikealla.
Meistä pitäisi tulla sitten 2-3 sivun juttu ensi viikon HBL:n, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)