Näytetään tekstit, joissa on tunniste transgender. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste transgender. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. helmikuuta 2015

Keskustelupaneelin vieraana

Hyvä ystäväni Anna kyseli tammikuun lopussa, että olisinko minä halukas tulemaan ja tietäisinkö muita halukkaita osallistujia televisioitavaan paneelikeskusteluun aiheena sukupuoli-identiteetti, mitä se on eri ihmisille, miten yhteiskunta suhtautuu henkilöihin, jotka eivät sopeudu perus sukupuolirooleihin jne.
Ja tottakai minä olen valmis kaikkeen tuollaiseen. Jossakin vaiheessa alkoi kyllä vähän epäilyttämään, että olenko minä oikea henkilö puhumaan tuollaisista asioista, osaanko minä sanoa yhtään mitään vai jäädynkö totaalisesti.
Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia joita ei tule itsekään miettineeksi eivätkä ole itsellekään aivan kristallinkirkkaita, puhumattakaan että niistä pitäisi puhua vieraille niin että hekin ymmärtäisivät sen.
Noh, en minä onnistunut luikertelemaan verkosta irti ja käytyäni keskusteluja sekä ohjaajan Kaya Pakaslahden että sarjan tuottajan Hanna Hedengrenin kanssa ajatus alkoi tuntumaan sittenkin aika kivalta.

Kuvauspäivän tultua lähdin töistä jo hyvissä ajoin kotiin valmistautumaan.
Vaihdoin asua asiaankuuluvasti varmaan 3 kertaan ennenkuin päädyin tälläiseen wanhan, ruman ja lihavan akan™ asuun:


Sarja oli Arcadan ohjaus ja käsikirjoitus-/kuvaus-/ääni-/tuotanto linjoilla opiskelevien oppilaiden kurssityö ja se kuvattiin Mediakeskus Lume:n tv studiolla. Rakennus oli helppo löytää, mutta studion löytäminen olikin sitten aika haasteellista. Sekoillessani pitkin käytäviä jouduin kysymään tietä sinne ja vastaan tullut tyttö tunnistikin minut "Hei, mä oon nähnyt sut internetissä". Julkkis mikä julkkis, mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsee.. Hih!

Lavasteet olivat upeat ja niistä oli vastuussa Aalto-yliopiston lavastustaiteen opiskelija Otto Räntä. Kyllä kelpaisi ihan mihin tahansa ohjelmaan!


Tässä kuva tarkkaamosta


Paikanpäällä ehti jo pienenpieni jännityskin hiipimään puseroon ja se vielä kasvoi kun "mikitettiin" ja harjoiteltiin kävelyreittiä paikalle. Ja kirsikkana kakun päälle sain nyt vasta tietää että ohjelma tehdään ruotsiksi! Enhän minä puhu ruotsia! Noh, ei minun tarvinnutkaan, minun osuuteni tehtiin suomeksi.
Ensin oli kuitenkin pelkkä tekninen harjoitus, jossa tarkistettiin, että kaikki toimivat.

Tässä yhteispönötys kuva ennen kuvauksien alkua, vasemmalta Näyttelijä, ohjaaja ja drag artisti Kim Gustafsson, minä ja oikealla ohjelman juontaja Johan Finne
Kimin vasemmalla puolella olevalle screenille heijastettiin sitten skype kuvaa Ruotsin Malmössä asuvasta transvestiitista Claes Schmidtistä/ Sara Lundista (blogi täällä). Vaikka ymmärsinkin kaiken studiossa puhutun ruotsin (tai no ainakin 80%), niin ruotsin haastattelusta en ymmärtänyt sanaakaan, koska se oli ihan puhdasta riikinruotsia.


KAKSI MINUUTTIA! 30 SEKUNTIA! 5..4..3..2..1

Aika nopeasti kuvauksen alettua meni paniikkikin ohi ja 31 min tuli nauhalle tavaraa.
Muuten olin melkein tyytyväinen osuuteeni, olisin näemmä saanut puhua asioista niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt jäin vain odottamaan haastettelijan kysymyksiä ja vastasin niihin vähän turhankin lyhyesti.
Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut sanottavaa paljonkin, mutta otetaan tästä oppia seuraavaa kertaa varten, mikäli sellainen vielä joskus tulee..

Ja lopuksi vielä yhteiskuva koko porukasta. Aika uskomattoman paljon tarvitaan ihmisiä tekemään yhtä ohjelmaa :)


Kiitos teille kaikille vielä kerran. Otitte minut niin ihanasti vastaan :)


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Uudet tytöt (not safe for work)

Mietin pienen hetken kehtaanko tehdä tätä päivitystä vai en, mutta sitten tulin hyvin nopeasti lopputulokseen, että tämä on minun blogini ja jos jotakuta ei tämä aihe kiinnosta, ei tätä ole pakko lukea.
Eli postauksen aiheena on RINNAT ja tässä tapauksessa omien puuttuminen ja mitäs nyt sitten asialle pitäisi tehdä.. Ja kuitenkin rinnat ovat minulle, kuten kenelle tahansa naiselle tärkeä osa minuutta ja identiteettiä. Joten nostetaan kissa pöydälle

Luoja ei ole asettanut meitä kaikkia samalle viivalle, joten lähes jokainen meistä kuitenkin käyttää pikku kikkoja saadakseen rintansa näyttämään suuremmilta tai terhakoimmilta, käyttää sitten push-uppeja, meikkaamista tai vastaavia keinoja. Ja kyllähän te (ainakin lähes) kaikki olette joskus käyttäneet teini-iässä ns. "kanafileitä", eikös? Tämä on nyt sitten postaus isojen tyttöjen kanafileistä ;)

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että voin vaihtaa kuppikokoa mielen mukaan, joten tilasin viime viikon tiistaina breastformstoresta itselleni taas uudet silikonit, tällä kerralla hieman suuremmat kuin mitä minulla ennestään. Yläruumiini on kuitenkin kohtalaisen kookas, joten vaikka itse henkilökohtaisesti pidänkin hieman pienemmistä rinnoista, täytyy rintojen olla kuitenkin suhteessa yläruumiiseen. Joten minulla a-kupit tai pienet b-kupin rinnat eivät näytä hyviltä. Kokotaulukko tuolla sivuilla ei kerro kuitenkaan mitään, joten tilaaminen menee ihan arpapeliksi. Minulla on noista silikoneista jo kokonumerolla 2 olevat, ja toista mallia jotka ovat kokoa 4 (wanhat, eikä yhtä hyvät), joten nyt tilasin kokoa 5 olevat.

Ja tänä aamuna UPS:n kuljettaja sitten jo soittikin, että paketti olisi tulossa aivan kohta. Paketti oli hyvin pakattu ja sisältöä ei voinut päätellä laatikon mukaan.


Tässä he nyt ovat. Mittasuhteita varten likainen Kitty kuppi. Silikonit ovat todella pehmeät ja tuntuvat kädessä aivan aidoilta, kuten myös nännit. (tiedän kyllä miltä niiden pitää tuntua.. Hih!)


Tässä kuvassa wanha, kokoa 2 oleva vasemmalla ja uusi kokoa 5 oleva oikealla. Ero ei ole valtava mutta pikaisesti katsottuna juuri se yksi kuppikoko mitä ajattelinkin


Nämä ovat kaikki tarkoitettu myös pysymään paikoillaan ilman liivejäkin, joten tilasin samalla lisää tarkoitukseen tehtyjä, valmiiksi muotoon leikattuja liimalappuja, sekä "uudistuslappuja" (en nyt keksi parempaakaan nimitystä), jolla liimapinnan saa uusittua 2-3 kertaa ilman että niitä tarvitsee vaihtaa


Tässä kuva tytöistä paikoillaan. En liimannut niitä, vaan sujautin ihan tavallisiin liiveihin ja jätin tarkoituksella vähän silareiden reunoja näkyviin. Niiden väri on aika lähellä ihon omaa väriä, mutta ei täysin.. Eikä tarvitsekaan, sillä ei niitä ole näyteltäviksi tehtykään.. (Whoaah.. Nyt vasta huomasin kuinka hirveän näköiset allit käsissä oikein onkaan..)


Koko paketti maksoi n. 260€, joka on iso kasa rahaa, mutta nämä eivät ole kertakäyttöiset ja varovaisesti käytettynä kestää vuosia, joten hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan.