Näytetään tekstit, joissa on tunniste lolita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lolita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Hanami 14.5 2015

" Hanami (花見, japaniksi ”kukkien katseleminen”) on vuoden tärkein juhla Japanissa. Juhla ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen, joten juhlan ajankohta vaihtelee kevään sääolojen ja kukintapaikkakunnan mukaan."

Ja Hanami on myös iso juhla Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa Kirsikkapuistossa. Puistossa on n. 240 kirsikkapuuta ja ne kukkivat n. toukokuun puolessa välissa. Tänäkin vuonna juhla onnistuttiin järjestämään juuri kukinnon ollessa täydessä vaiheessa, sillä täysi kukinto kestää vain muutaman päivän.




Ohjelma oli monipuolinen pitäen sisällään mm. Parapara- ja Buto-tanssi esityksiä, pukukilpailun ja erilaisia budo lajien esityksiä. Pääosissa oli tietenkin hengailu picnic korien ja kavereiden kanssa sekä uusien ihmisten tapaaminen.
Tänä vuonna en pukenut lolitaa päälleni sillä aina ei vain jaksa ;)

Tähän loppuun vain sekalainen kuvaspämmi osallistujista ja itse tapahtuman tunnelmasta







Tämä tyttö pukukilpailusta oli ehdoton suosikkini. Hän oli kirsikankukan keiju. Puku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sopi juuri hänen esittämään hahmoonsa


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hellocon 2015

Lauantaina 9.5 järjestettiin taas Hellocon, eli Helsinki Lolita Convention, joka on pohjoismaiden suurin lolita tapahtuma. Paikkana oli vanha tuttu Kulttuuriareena Gloria ja liput myytiin loppuun jo jo 1.5kk ennen tapahtumaa.
Tapahtumasta tulee vuosi vuodelta kansainvälisempi ja osallistujia oli ainakin Ruotsista, Englannista ja Japanista, ainakin keihin minä tutustuin. Ja tietenkin Japanilaiset kutsuvieraat, Angelic Prettyn suunnittelijat Maki ja Asuka.

Aamulla oli herätys jo klo 6 koska olin luvannut toimia kuskina Katjalle ja Sallalle sekä heidän romumäärälleen. Sallan piti olla paikalla jo ennen kello 9 koska hän toimi muotinäytöksessä mallina ja Katja piti perinteisesti työpajan teenkeittämisestä.


Koska Angelic Pretty oli kunniabrändi, joten sitten laiton AP:ta päälle.


Kun pääsin Katjan luokse oli siellä valmistautuminen vielä pahasti kesken. Tästä kuvasta sen verran, että mikään määrä glitteriä ei ole liikaa ;)

Tapahtumassa oli jokaiselle jotakin ja heti klo 11 oli minua kiinnostava "Poseerauksen ABC eli Photoshoot aloitteleville malleille".
Menimme yhdessä vieressä olevan Johanneksen kirkon eteen ja vuoron perään jokainen pääsi ammattitaitoisen kuvaajan ohjattavaksi ja kuvattavaksi.
Kieltämättä asennot tuntuivat kovin oudoilta, mutta kuvat olivat onnistuneita. Omia kuviani en ole vielä saanut, mutta mitä kamerasta näin..


Kuvassa kaksi oikeanpuolimmaista ovat Norjan Aftenpostenin toimittaja ja kuvaaja jotka olivat tekemässä juttua tapahtumasta ja kiinnostuivat minusta kovin (kukapa ei? Hih!). Ainakaan vielä ei tuolta lehden sivuilta juttua löydy.

Erilaisia muotinäytöksiä oli lukuisia ja malleja taisi olla eräässäkin näytöksessä kai 20. Laitan tähän vain muutaman random kuvan näytöksistä








Erilaisia myyntipöytiä oli vaikka kuinka paljon, kuten erillinen lolita kirppisnurkkauskin, jossa moni erittäin onnellinen lolita pääsi eroon kaikista rahoistaan



Tässä kuvassa Milla aina yhtä ihanana ja edustavana myyntipöytänsä takana ;)


Ja kun tulee nälkä, sitten mennään aina samaan kantakapakkaan


Katja oli pukeutunut erololitaan ja vaikka kylmä tuuli kävikin, koskaan ei ole niin kylmä, ettei poseerauksille olisi aikaa


Löytyihän paikalta eräs, jolla oli täsmälleen sama mekko päällä, hieman erivärisenä vain.
Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka erilaisilla koristeilla samasta mekosta saa niin monta erilaista ulkoasua

Ja sitten vielä kaikenlaisia tilannekuvia ja räpsäisyjä hattarapalleroista








Päivän päätteeksi maistelimme erilaisia teelaatuja ja kuuntelimme Katjan opastamana pienen oppitunnin kuinka teetä pitäisi oikeaoppisesti hauduttaa

That´s it folks!
Ensivuonna sitten uudestaan!


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Pride viikko 2/2

Nyt se Pride viikko on ohi. Ja tuli käytyä paljon harvemmassa tapahtumassa kuin oli alunperin tarkoitus. Joskus sitä vain on kovin väsynyt, eikä vain millään viitsi/ jaksa vaikka tietää että hauskaa siellä kuitenkin olisi ollut.

Perjantaina oli ihan oikeasti tarkoitus mennä illalla Kaivohuoneelle Naistenbileisiin, mutta liput myytiin ennakkoon loppuun jo torstaina ja ovelle jätettiin alle 50 lippua myyntiin. Ja niitä olisi tarvinnut lähteä jonottamaan ihan liian aikaisin. Noh, jäipä sitten enemmän energiaa lauantaille

Lauantaina oli sitten viikon kohokohta, Pride marssi. Marssille osallistui ennätysmäärä ihmisiä, peräti 20.000. Viime vuonna marssilla oli n. 8000 osallistujaa vaikka sää oli ihan yhtä hyvä. Osasyynä väenpaljouteen saattoi olla, että Eduskunnan perustuslakivaliokunta hylkäsi viikolla tasa-arvoisen avioliitto lain. Taistelu ei ole vielä ohitse, sillä kuten eilen uutisissa Paavo Arhinmäki oli sitä mieltä, että eduskunta tulee syksyllä äänestämään kaikesta huolimatta lain hyväksymisen puolesta. Ja vaikka kaikki eivät sitä ajattelekaan vähemmistöjen oikeuden puolesta, on asia pikemminkin tasa-arvokysymys.

Ja sitten kuvaspämmiä. Tässä ensin kuvaa Senaatintorin portailta. Porukkaa on kuin pipoa ;)


Kuvasta löytyy Saija, Katja, Momochuu ja minä. Katjalla ihana kyltti, jonka kaikki lolita tyylistä vähääkään tietävät tunnistavat ja sen sanoman.



Ja kyllä sieltä paljon tuttujakin löytyi. Tässä Milla aina yhtä söpönä ja Markku joka yrittää epätoivoisesti piiloutua taakse. Mutta 150cm tytön taakse on vähän paha mennä piiloon.. ;)


Awws! <3 <3


Tämä seuraava kuva on varastettu Momochuun blogista, bongaa meidät kaikki!

Kuva: Juhana Honkanen

Stockkan edessä vähän iltapäiväruuhkaa..


Marssi päättyi Koffin puistoon jossa oli sitten puistojuhla. Nälkäkin tuli joten tuli ostattua ylihintaista intialaista kanaa ja alihintaista mutta sitäkin maistuvampia lettuja.. Ja tungos oli suuri täälläkin



Mieskomeutta parhaimmillaan, vaikkakin mainos rinnassaan


Ja toisenlaista komeutta.. Minulla oli kyllä kaksikin alushametta, mutta ne oli kyllä hameen alla.. Kaipa ne voi noinkin pukea...


(Tiistai edit) Puistojuhlassa kierteli "Ei vihapuheelle" sivuston ihmisiä ja pyysi poseeraamaan kylttien kanssa, joten emmehän me Momochuun kanssa kykene kieltäytymään mahdollisuudesta poseerata ;) Ja hyvä kuvahan siitä tuli...


(/tiistaiedit)

Ilta ei suinkaan tuohon loppunut. Loppuilta menikin sitten Iisan luona ja taas tuli tavattua ja tutustuttua uusiin ihaniin ihmisiin. Olisi Keravallakin ollut miitti Ilonan luona, mutta joskus joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja ja joka paikkaan ei vain voi ehtiä yhtä aikaa..


Illan teemana oli "älä ime sitä vaan puhalla!" Eiku... :D





lauantai 24. toukokuuta 2014

Hanami

Viime viikonloppuna oli Hanami juhla Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Hanami on japania ja tarkoittaa "kukkien katselemista" ja se on Japanissa vuoden tärkein juhla ja se ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Kukinta aika on aika lyhyt, täysi kukinta kestää normaalisti vain muutaman päivän.Tänä vuonna kukinta oli jo lakastumaan päin, mutta kyllä sielä niitä vielä oli



Saija Sasetar, Minä ja reunasta kurkistaa ihanainen Teija.. Kuvaaja onnistui rajaamaan hänet ulos kuvasta :(


Pastelli Pamela oikealla ja hänen kaverinsa


Olihan siellä yksi Furrykin. Asu oli kuulemma ihan itse tehty, eikä mikään evilbaysta ostettu valmis kokonaisuus!



Iki-ihanalla Millalla oli niin paljon kaikenlaista herkkua, että oli ihan pakko mennä sosialisoimaan sieltä oma osani ;)





Katja ja minä


Lavalla pukukilpailun osallistujat. Tänä vuonna ei kutsua kilpailuun tullut, toissavuonna voitin palkinnon olisikohan se ollut "erikoisin asu tms?" kategoriassa..