lauantai 26. lokakuuta 2013

Ylen radiohaastattelu

Päivi Leino Yleisradiosta laittoi tekstiviestiä viimeviikolla, että haluaisi tulla tekemään radiohaastattelun ohjelmaansa. Hän oli saanut puhelinnumeroni Minna-Maarialta. Olisin yksi neljästä transvestiitti haastateltavasta. Ja kyllähän se minulle sopi :)

Olisin voinut mennä joko Pasilaan tai hän voisi tulla luokseni. Kun kerroin Kittylandiasta, hän halusi ehdottomasti tehdä haastattelun kotonani.

Olimme sopineet, että hän tulee klo 12. Toimittaja oli pyytänyt että en meikkaisi, että hän saisi materiaalia meikkaamisesta tms.. Klo 11.55 ovikello sitten soi ja avasin oven. Oven takana ei ollutkaan toimittaja vaan kaksi Jehovan todistajaa :D
Olivat he kai jo kanssa nähneet kaiken, sillä ei heillä juurikaan ilmekään värähtänyt kun sanoin vain, että juuh, ei kiitos, että nyt on vähän paha aika.. Kysyivät, että odotanko seuraa, ja vastasin vain, että Yleisradion toimittajaa..

Klo 12.15 Päivi sitten tulikin ja teenkeiton jälkeen tenttasi sitten 2 tuntia kaikesta mahdollisesta pukeutumisesta ja elämästä kahden sukupuolen sekamelskassa.. Kaipa hän siitä sitten saa jotakin leikeltyä. Otti vielä joitakin kuvia minusta, lolita kengistäni ja asunnostani muutenkin Yle Areenaa varten.. Glup :D

Ja sitten taas Kitty asiaa:

Sain taas pari pakettia postista. Evilbaysta tilaamani näppis saapui vihdoinkin. Alunperin tilaamani näppis oli loppu varastosta, mutta myjä tarjosi seuraavaa, $10 kalliimpaa näppistä tilalle. Ja kyllähän se minulle sopi. Seuraavaksi tulikin sitten viestiä, että sekin on loppu varastosta, että kelpaisiko joku muu vai haluaisinko rahat takaisin. No ei kelvannut kumpikaan vaihtoehto vaan laitoin viestiä, että jos niitä on tulossa lisää jossakin vaiheessa, jaksan kyllä odottaa viikon pari. Ja kyllä se odotus kannatti. Tässä iki-ihana uusi näppikseni. Tästä ei kyllä vain löydy <> merkkejä näppäimistöltä vaan joudun laittamaan ne virtuaalinäppikseltä. Mutta kyllä sen kestää :)


Uusi Kitty hiiri on ollut matkalla jo  6 viikkoa, joten se ei tähän postaukseen mahtunut mukaan :(

On pari kertaa kyselty, että miltäs se sun asuntos muuten näyttää, kun on vain pieniä yksityiskohtia näkynyt. Noh, tässä pari kuvaa.. Vielä ei ole Kittylandia valmis (ei varmaan kyllä taida olla ikinä??), mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Tässä kuvaspämmiä siitä miltä näyttää kun joutuu matkustamaan kakkosluokassa ja sitten kuvia Kitty taloista, koulusta, eläinkaupasta tms..



Ja nämähän suloiset otukset sieltä sitten tulivat..


Tässä vähän yksityiskohtia, nämä ovat nyt kirjahyllyssäni






 Tässä pari kuvaa olkkaristani, vielä on paljon kaikkea turhaa krääsää, jotka lähtevät kyllä aikaa myöten kiertoon, kuten sininen matto ja kaikki muut pehmot...


 Kirjahylly on kyllä niin kasaria, mutta olkoon nyt vielä pienen hetken..


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Auttakaa! Ne leviää joka paikkaan!

Alan pikkuhiljaa epäilemään, että noi suloiset pikku Kittyt on loppujenlopuksi aika ilkeitä otuksia ja niillä on taikavoimia!
Kaikki mihin ne koskee muuttuu pikkuhiljaa vaaleanpunaiseksi ja ne ottaa kaiken liikenevän tilan itselleen :(
Kuten tämä mun iki-ihana mappihyllykköni:


Ja yhdessä yössä ne olivat muuttaneet sen pinkiksi ja valtasivat senkin! Mihin minä nyt kirjani ja mappini laitan, kysyn vaan!!?


 Tuli taas tänään käytyä parilla kirppiksellä ja tässä löydöksiä:

Jäähallin kirppikseltä löysin harsoverhon sängyn yläpuolelle laitettavaksi. Täytyy vielä porata vain koukku sängyn yläpuolelle


Sitten vielä täysin toimiva lasinen Kitty vaaka
 

Herttoniemessä on uusi kirppis, Kirppisparkki , josta löytyi pahvimukeja ja miksihän tuota sanoisi, jonkinlainen viirejä rivissä langassa roikkumassa


Ja keittiön pöydälle paperinen Kitty liina, olkoon siinä niin kauan kuin kestää ;)


perjantai 4. lokakuuta 2013

Blippo

Edellisestä postauksesta on jo vähän vierähtänyt aikaa.. Mutta toisaalta on aika turha kirjoittaa, jos ei ole mitään kirjoitettavaa.. Nyt syksyn tullen taas työkiireet painavat ja vapaa-aika jää kovin vähälle, joten ei ole ollut juurikaan aikaa tehdä mitään kivaa :(

Mutta netissä shoppailulle on aina aikaa!

Ihan ensiksi minun on mainittava, että Blippo EI ole minun yhteistyökumppanini. Ei sinäänsä, ettenkö haluaisi (vink, vink sinne suuntaan, jos joku teistä tätä blogia lukee.. Hih!)
Mutta toisaalta nyt voin ihan vapaasti kirjoittaa juuri siltä kuin tuntuu, ilman että minulla olisi mitään "velvollisuutta" hienostella asioita..

Ostin 3 viikkoa sitten uuden puhelimen, wanhan Samsung Galaxy S2:n tilalle hankin Galaxy S4:n.

 Tässä uusi ja vanha puhelin vierekkäin.

Ja pitihän uuteen puhelimeen uudet kuoret saada. Ja tottakai niiden piti olla Hello Kitty teemaiset. Pienen vinkin jälkeen päädyin Blippon sivuille. Tilaaminen oli helppoa ja paketti löysi n. 2 viikossa tiensä tullipostiin. Paketti oli hyvin pakattu ja kuoret olivat juuri sellaiset kuin pitikin.


Sen lisäksi tilasin sieltä pari Kitty pehmoa, jotka olivat pienehköjä pettymyksiä. Alla oleva "pallo" on kyllä ihastuttavan söpö, Kitty on pukeutunut pandaksi.. Hih!
Tässä pehmossa ei ollut minkäänlaista tuotelappua, joten tuskin ihan aito on, vaikka sen käsityksen saattaakin saada (klik)



Alla olevalla pikku Kittyllä oli päässä oleva punainen rusetti lähestulkoon irti :( Olkoonkin, että se oli alennuksessa ja ei sen ompeleminen suuri vaiva ole, mutta silti...




Paketissa oli vielä lahjana rasiallinen suklaamakeisia, joka oli kiva yllätys :)



Kokonaisuutena annan arvosanaksi "vain" 7.5/10.. Jotenkin vähän hieman hapan maku jäi suuhun.. Pitänee varmaan avata tuo karkkiaski :)

Olohuoneessa on allaoleva hirvitys, pieni siivous siinä on jo alkanut, joten urakka etenee.. Siitä sitten seuraavassa postauksessa lisää....



sunnuntai 25. elokuuta 2013

Taiteiden yö 22.8

Vaikka ihan ensimmäisessä postauksessa "lupasinkin", ettei tässä blogissa tulla käsittelemään Tonyä ollenkaan, sillä tämä on Jennin blogi, niin täytyy vähän syödä sanojaan. Tonyllä on kuitenkin aika suuri osa minun elämästäni joten sitä ei voi aina noin vain sivuuttaa. Ja itseasiassa tarkkasilmäisimmät saattoivat huomatakin, että tuo Lontoon matka oli Tonyn tekemä, eikä minun ;)



Torstaina 22.8 oli taas perinteinen Taiteiden yö Helsingissä. Kuten varmasti jotkut tietävät olen perustanut aikoinani www.rakkausrunot.fi sivuston. Ja  n. 5v myöhemmin olin perustajajäsenenä omassa runoilija yhdistyksessämme rakkausrunot ry:ssä, jonka kunniajäsen myös olen :D
Sivuston perustamisesta etc voi lukea lisää tuolta jälkimmäisestä linkistä, oikealta löytyy pieni juttu ´Mistä kaikki alkoi´ , en jaksa sitä ENÄÄ kerrata, olen kuitenkin niin monessa haastattelussa siitä jo kertonut :)

Tämä taiteiden yö oli jo 9. kerta kun olimme tutussa paikassa Kiasman edessä lehmusten varjossa. Kiitokset Kiasmalle tätäkin kautta, että edelleen jaksatte meitä sietää, tarjoatte sähköt, pöydät ja tuolit käyttöömme. Suuret kiitokset! Samalla yhdistyksemme juhli 10. vuosipäiväänsä!

Teltan pystytyspuuhissa. Yhdistyksen puheenjohtaja Reeta antaa tässä topakkana käskyjä


Pikkuhiljaa alkaa olemaan valmista

Ohjelma oli sinäänsä vanhaa tuttua, runojen lukemista ja musiikiesityksiä.



Teltalla oli myös runopyykkinaru, johon ohikulkijat saivat kirjoittaa omia runojaan, joita sitten luettiin


Ja kun kerran oli yhdistyksen 10. vuotis juhlavuosi, joten perustajajäsenille jaettiin sitten kukkia, kuohuvaa ja ylistystä


Jouduin seisomaan teltalla sen kolme tuntia, mitä siellä olimme, joten ei ollut paljoa aikaa kierrellä muualla tapahtumia katsomassa, mutta teltan ohi kulki yksi aika outo performanssi.
3 poikaa oli pukeutunut valkoisiin kaapuihin, perässä marssi kaksi tyttöä "raamatut" kädessään, kaasunaamarit päässään ja perässä vielä "pari anarkistia"


Tuossa ei vielä mitään ihmeellistä sinäänsä, ajattelin vain, että ovat jonkun uskonnollisen liikkeen marssilla tms, mutta ainan. 50m välein he pysähtyivät ja...


Tsadang! Kun he avasivat kaapunsa ja levittivät jalkojaan, kellot kilahtivat ja rumpu kumahti. Kun he sitten laittoivat kaapunsa kiinni ja jatkoivat kävelemistään, takana olevat tytöt löivät heitä raamatuilla päähän :D
Oli kieltämättä aika hyvittavan näköistä. Ei heillä välttämättä ollut mitään varsinaista sanomaa tuossa, mutta performanssin yksi tekijä onkin vain herättää ajatuksia ja laittaa miettimään asioita..

torstai 15. elokuuta 2013

Lontoo 22-25.7 osa 1/3

Käykää keittämässä kahvia, ottakaa vähän pullaa sen kanssa ja sitten hyvä asento sohvalla näppiksen kanssa, sillä tässä postauksessa taitaa olla romaanin aineksia...

Tulipahan taas kerran käytyä Lontoossa. Mulle se oli jo 3. kerta, mutta matkaseuralaiselleni vasta ensimmäinen, joten pääsi pätemään matkaoppaan ominaisuudessa.

Ostimme matkan vasta n. 3 viikkoa ennen lähtöä joten hotellin ja sopivan lennon löytäminen olikin kiven alla. Olen tähän mennessä aina käyttänyt supersaver tai ebookers:ia . Matkan ostaminen tuolta on helppoa kun lennot ja majoituksen saa yhdestä paikasta, mutta kummaltakaan ei löytynyt yhtään kohtuuhintaista suoraa lentoa, jotka olisivat matchanneet noille päiville. Kyllähän lentoja oli, mutta tyyliin mennen tullen koneen vaihto Oslossa tai Riikassa ja vaihtoaika n. 7h. Ja paluulento olisi lähtenyt sitten joku 05.50.. Milläs ilveellä kentälle siihen aikaan pääsee? Paitsi hillittömän hintaisella taksilla. Kiitos ei.
Sitten välähti, että mitäs jos vaikka yrittäisi etsiä majoitusta ja lentoja erikseen. Ja heti löytyi sopivia lentoja ihan pilvin pimein. Ja vielä mukavasti, että heti aamulla lähtö ja paluu sitten illalla, sillä tavalla saa maksimoitua perilläoloajan.
Olin ensi alkuun hieman skeptinen kun lentoyhtiönä oli Norwegian ja lentoasemana Gatwick. Molemmat kun profiloitunet ns. halpispaikoiksi. Norwegian laskuttaa kaikesta ylimääräistä ja Gatwick on kaukana Lontoosta ja matka kestää ikuisuuden ja maksaa maltaita tms..
Mutta ihan hyvä kokeilla joskus vähän erilaista ja päästä pesemään noita kalkkeutuneita ajatuksia :)

Lähtöaamu koitti ja lento sujui hyvin. Ei Norwegianissa mitään vikaa ollutkaan, ihan normaali lentoyhtiö, ainoa oli vain, ettei lennolla tarjottu mitään, mutta ei nyt 3h lennolla mitään tarvitsekaan. Ainoa oli, että kun matkalaukut laittoi ruumaan, se maksoi 16€/hlö (sis meno/paluun) ennakkoon ostettuna. Olin ostanut junaliput etukäteen Gatwick-Lontoo-Gatwick, menopaluu maksoi n. 37£/hlö. Mutta kun katselin muiden kenttien hintoja, ei se sen halvempaa muualtakaan olisi ollut. Olisi sieltä kyllä bussillakin päässyt, hinta joku 9£/hlö/suunta. Mutta se olisi kestänyt n. 1.5h junan 30min vastaan. Eli hinta-laatu suhde oli kyllä kohdallaan ja maksoi itsensä ajassa takaisin.

Hotellin sijainti oli hyvä, heti Kensington Gardenin pohjoispuolella. Huoneet olivat pieniä, mutta niinhän ne taitaa olla vähän kaikissa Englantilaisissa hotelleissa. Eniten mietitytti, sillä huoneissa ei ollut omaa wctä tai suihkua, vaan se oli käytävällä yhteisenä 4 muun huoneen kanssa. Olin käynyt jo ennen matkaa lueskelemassa Tripadvisorista (linkki hotelliin) sen arvosteluita ja kuten muutkin olivat sanoneet, ei se ollut koskaan (hyvin harvoin) varattuna. Meidän aikanamme se oli 1 kerran varattuna jonkun wc käynnin aikana ja se sijaitsi suoraan käytävän toisella puolella oveamme vastapäätä. joten siitä ei ollut mitään haittaa. Hotelli oli saanut arvosanan 82%/100, joka on kyllä ihan huippu arvostelut, se oli aika suuri syy siihen, että valitsin juuri tämän.

Kuvassa huone ja matkakumppanini Kirsi naamallaan paras Derp ilmeensä :D

Pikaisen kotiutumisen jälkeen olimme päättäneet lähteä kiertoajelulle. Aivan hotellin lähellä oli pysäkki kiertoajelubusseille ja siinä oli parikin sisäänvetäjää. Valitsimme niistä sen mukavimman näköisen, hinnoissa ei taida olla edes erojakaan. Kiertoajelun hintaan kuului myös vesibussi ajelu Thames joella. Ostimme samalla häneltä myös liput Madam Tussaudin vahakabinettiin, kun hän vielä mainosti, että ne saa tästä halvemmalla ja pääsee sisään ns. "pikakaistaa" pitkin. Noh, toinen piti kyllä paikkaansa, toinen ei. Tästä myöhemmin..

Kuvia kiertoajelulta + vesibussista = Lontoon nähtävyyksiä



Tässä pari paattia vähän eri aikakausilta



London Tower


London Eye

 
Tässä Euroopan korkein rakennus (yli 300m korkea!). Ylimmän kerroksen penthouse oli kuulemma myyty 24 miljoonan punnan hinnalla.. Joillakin on varaa, mutta näköalat on suhteellisen kohtalaiset :)



Vesibussiajelun jälkeen oli sitten aikaa vähän herkutella. On kyllä Kirsillä niin onnellinen ilme :) Omnomnom, paljon kermavaahtoa!

Kävimme vielä Buckinghamin palatsin edustalla kuvaamassa pakolliset otokset. Ihmisiä oli todella paljon palatsin edustalla ja vaikka tästä kuvasta sitä ei juuri näykään, on lippu salossa, eli Kuningatar on palatsissa.
Vaikka kuinka huutelimme, "Äitii, tuu ikkunalle täällä huutaa Jenni ja Kirsi!!", ei kuningatar äiti tullut parvekkeelle vilkuttamaan :(




End of Day 1

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Lontoo 22-25.7 osa 2/3

Toinen aamu koitti kuumana ja aurinkoisena Onneksi ei ihan yhtä kuuma kuin edellinen päivä, jolloin lämpötila oli kuulemma +31C Aamulla klo 8 oli "vain" +24C. Oli pakko laittaa kello aikaisin soimaan, sillä aamiainen oli hotellissa vain 8-9.30. Aamiainen ei mikään ihmeellinen ollut, kahvia/teetä, paahtoleipää (valmiiksi paahdettuna tuotiin pöytään ja lisää tuli lähes pyytämättä!), marmeladia, juustoa, muroja valmiissa annospakkauksissa, siinä about kaikki. Mutta kyllä sillä pärjäsi pitkälle päivään.
Aamupalan jälkeen hyppäsimme samaan kiertoajelubussiin jolla edellisenä päivänä ajelimme, sillä lippu oli voimassa 24h ja tiesimme, että se menee suoraan Madame Tussaudein vahakabinetin eteen.
Tässä samassa kuvassa Sherlick Holmes sekä Lontoon kaupungin turistiopas knalli päässä. Molemmat tarvitsivat samanlaisia salapoliisi taitoja, tässä opas soittaa jonnekin ja ottaa asioista selvää


Kabinetin edessä oli "pieni"mutta hallittu härdelli. Noh, ymmärtäähän sen, jos siellä on lähes 3 milj. kävijää vuodessa, eli lähes 10.000 kävijää päivässä.


Olimme jo jonkun aikaa jonottaneet "pikakaistalla", koska meillä oli liput jo valmiiksi ostetut, kun tämä kyltti tuli vastaan: Eli jonotusaika tästä eteenpäin arviolta 3h! Noh, onneksi sentään ei ihan niin kauaa tarvinnut jonottaa, mutta kuitenkin n. 1.5h. Kuten sanoin edellisessä postauksessa, ei välttämättä kannata sitä lippua etukäteen ostaa, siinä säästää n. 2.5€/hlö, mutta toisaalta...
Liputtomien kaistalla oli jonoa n. 5 minuuttia!


Lopulta pääsimme sisään viettämään aikaa tähtien kanssa. Kirsi pääsi istumaan George Clooneyn kainaloon


Maailman suurimmat hauskuuttajat, minä ja Jim Carrey


Pääsin minäkin lempeä etsimään, mutta Hermione (Emma Watson) oli jotenkin niin kovin kylmä ja etäinen eikä oikein lämmennyt minulle :(


APUA! Vampyyreitä! Mut miks noi tytöt ei pelkää yhtään?







Ja se pakollinen Marilyn Monroe



Ja sitten vähän kuninkaallisia. Catherinen ja Harryn kanssa poseeraamiseen oli TODELLA pitkä jono, pienenä vihjeenä "It´s a boy!"







 A kind of Magic (Youtube)






Kierroksen lopuksi oli ihan hauska "vaunuajelu", sekä 4D elokuva, jossa supersankarit pelastavat Buckinghamin palatsin