sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Helsinki Lolita Convention 2014 (Hellocon)

Taas oli aika vuotuisen Lolita tapahtuman. Se järjestettiin nyt toista kertaa ja paikkana oli hyväksi havaittu Kulttuuri areena Gloria. Kutsuvieraiksi oli tänä vuonna saatu Japanista asti Midori Fukusawa sekä Yuko Ashizawa ( http://www.atelier-pierrot.jp )

Ohjelmassa oli muotinäytöksiä, erilaisia pajoja ja keskustelutilaisuuksia. Pääosissa oli tietenkin kavereiden tapaaminen ja shoppaileminen :D

Tähän alkuun sopii hyvin tunnelmavideo tapahtumasta, jostakin syystä en saa upotettua tähän tuota videota, joten pelkkä linkki vain:

Hellocon 2014



Kirppispöydät notkuivat tavaraa ja tungos niiden äärellä oli aikamoinen



Myyjiä tapahtumassa oli kaiketi parikymmentä. Ja kotiinpäästyäni kaduin, etten raaskinut sittenkään ostaa yhtään ihanaa alpakkaa :(











En nähnyt Fairy Forest näytöstä, joten tässä video näytöksestä:

 
Ja tässä video tanssivista Lolitoista sekä tankotanssista loleissa :D



Tapahtumassa oli myös piirrustuskilpailu, johon oli tuotu 6 työtä ja joista yleisö äänesti parhaan. Jotkut ne vain osaa... Huoh...

Ja välillä tulee nälkä, mutta onneksi lähimpään Mäkkiin on matkaa 50m...
Tässä ollaan vakavien asioiden äärellä maistelemassa erilaisia teelaatuja ja oppimassa kuinka oikeaoppisesti haudutetaan teetä. Teimme myös ruumiinavauksen Liptonin teepussille ja näimme kuinka huonolaatuista se tee on. 
Opimme mitä eroa on Japanilaisella ja Kiinalaisella senchalla (vihreä tee). Noh, helppoa. Japanilaisessa teessä maistuu merellisyys ja Kiinalainen tee maistuu heinäladolta ;) 
Maistelimme myös 12v vanhaa vuosikerta Pu-erh teetä, joka vain paranee vanhetessaan. Makuasioita toki, jotkut saatavat jopa tykätä teestä joka maistuu vastatervatulta suksenpohjalta, kuten tämä maistui ;)

Tästä kuvasta voi sanoa, ettei twinnausta enää voi juurikaan pidemmälle viedä, niin ovat kuin 2 marjaa

Paikalla oli myös kuvauspiste, jossa saattoi kuvauttaa itsensä ammattilaisen kuvaamana. Tässä kuvassa aina iki-ihana Ilona

Tässä vain yksi random kuva kävijöistä

Jätin tämän kuvan tarkoituksena viimeiseksi. Siellä oli myös Essin muistonurkkkaus, johon sai kirjoittaa osanottonsa. Essi nukkui aivan liian aikaisin ja aivan liian nuorena pois. Muistetaan häntä lämmöllä ja käytetään hänen tekemiään koruja ilolla. Sitä hän olisi halunnut <3 <3

maanantai 6. tammikuuta 2014

Sateenkaari Pokeria



Olen jättänyt tarkoituksella ottamatta kantaa mihinkään "seksuaalipoliittisiin" asioihin, sillä olen halunnut pitää tämän blogin kevyenä ja pinkkinä.
Mutta jos nyt sitten kerrankin rikkoisi tuota(kin) periaatetta, ihan kuten päästin viime kesänä Tonyn seikkailemaan tähän blogiin, vaikka blogin ekassa postauksessa sanoinkin, että tämä on minun blogini ja Tony ei tänne kuulu.

Nämä ovat vain MINUN mielipiteitäni ja tiedän aivan varmasti, että jotkut saattavat olla asioista täysin päinvastaista mieltä, mutta niitähän ei nyt kysytä!

Sain viikko sitten mailia Pokerlistings pokeri sivustolta, jossa kyseltiin mielipidettäni pokeripiirien monimuotoistamisesta Suomessa, sillä he ovat kirjoittamassa artikkelisarjaa aiheesta. Ensikuulemalta kuulostaa hieman oudolta kysymykseltä. Miksi ihmeessä asiasta pitää edes puhua, kyllähän Helsingin Grand Casinolle on kuka tahansa tervetullut seksuaaliseen suuntautumiseen tms katsomatta. Ja kotona kukin saa olla pukeutuneena tai olla muuten suuntautumiseltaan ihan kuka tahansa internet pokeria pelatessaan, kukas siitä mitään tietää. Ja mit ihmettä tarkoittaa edes "pokeripiirien monimuotoistaminen??"

Pokerlistings  julkaisi hiljattain artikkelisarjan ensimmäisen osan, jossa pohditaan sitä kuinka seksuaalivähemmistöille suunnatut turnaukset otettaisiin Suomessa vastaan. Ja nyt he keräävät aktiivisilta HLBT (Homo, Lesbo, Bi, Trans) bloggaajilta mielipiteitä asiasta.

Ensimmäisenä  tulee mieleen juuri tuo tarpeellisuus. Mitä tuolla saavutettaisiin? Haetaanko tuolla vain pelkkää julkisuutta/ viihdearvoa ja jos niin haetaanko sitä vähemmistöille vai pokerille? Ja jos tuolla on jokin syvällisempi tarkoitus, niin voisi kuvitella että olisihan noita tehokkaampiakin keinoja ajaa vähemmistöjen asiaa.

Syksyllä oli vastaavanlainen kysely Ruotsissa, jossa suurin osa vastaajista oli jyrkästi vastaan erityisiä HLBT turnauksia sillä turnaukset olisivat syrjiviä ja laittaisivat vähemmistöjen edustajat eri asemaan kuin muut.

Minä en kyllä kykene näkemään tuolle konseptille muuta arvoa kuin jonkinlaisen julkisuus aspektin. Mutta sekin on kyllä aika kertakäyttöinen, mediaa jaksaa kiinnostaa asia tasan yhden kerran, sen jälkeen siinä ei olisi enää mitään uutta.

Minä aion kyllä osallistua, mikäli osallistumismaksu on kohtuullinen, mutta en tee sitä ottaakseni kantaa vähemmistöjen kohteluun/ oikeuksiin/ tms, vaan pitääkseni hauskaa.


Mitä mieltä te ihanat lukijani olette tuollaisen tarpeellisuudesta?

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jennin possunpinkki kausi jatkuu

Sain itseltäni Joululahjaksi uuden eteisen. Wanha olikin jo niiin nähty, niin valkoinen ja ankea, eikös vaan?
Pablo Picassolla oli kuuluisa sininen kausi, tätä voisi kaiketi minun pinkiksi kaudekseni. Vaikka tyyli on aika yksioikoinen ja värimaailma melko puuduttava, niin on se kuitenkin ominta itseäni



Sitten kitataan kolot umpeen, teipataan ovenpielet ja maalataan pensselillä katonrajat



Ja muutamalla kympillä ja muutaman tunnin työllä, tässä on lopputulos! Olen aika ylpeä tästä :D



Oikein rauhallista Joulua ja mukavaa Uutta Vuotta kaikille!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ofelia Market

Ofelia Market järjestettiin jo viidennen kerran kulttuurikekus Gloriassa. Ja kun tuli taas mahdollisuus Loleilla, eihän sitä voinut jättää käyttämättä. Tämän näköiseksi sain jollakin ihme konstilla itseni taiottua:


Paita ja kengät: Bodyline
Hame: Metamorphose temps de fille: Perfume Botte Skirt
Headdress: Metamorphose temps de fille

Ja yhtä paljon kuin sinne mennään ostoksille, mennään tuttuja tapaamaan ja kyllähän niitä siellä oli, kuten Milla


Ja tässä lähikuva Millan pöydän herkullisen syötävistä korviksista:


Ja paikalla oli tietysti myös Hassu Hatuntekijä, jonka tapasin vasta ensimmäistä kertaa kasvotusten:


sekä tietenkin aina niin iloinen ja söpö Rittis


Ja tässä pari parvelta otettua kuvaa alakerran myyntipöytiin



Pari tuntia tuolla Ofeliassa sai menemään. Mukaan sain pupukorvikset ja herkullisen näköisen keksipeilin. Olisin mennyt vielä käymään teellä Ouncessa mutta vähän aikaa ovea temmottuani huomasin, että se on sunnuntaisin kiinni.. Miksei minulle ole kukaan tuota kertonut, sillä kyllä se kesällä vielä sunnuntaisin auki oli..?

Noh, kun aikaa oli, päätin käydä vielä luottokirppikselläni


Pääsin häiritsemään Felixin nuudelihetkeä


Ja kyllähän sieltä taas jotakin löytyi,ihan  kunnollisen kokoinen Kitty juliste, jonka laitoin eteisen oveen, eli Kitty tervehtii joka kerran kun ovesta sisään tulen :D


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Wanha, lihava ja ruma akka™ shoppailemassa

Talvi tuli taas ja yllätti suomen kansan ei ole mikään harvinainen uutisotsikko. Sama kävi juuri minulle ja huomasin, ettei minulla ole minkäänlaisia talvipopoja. Joten jouduin (pääsin??) shoppailemaan taas kerran. Mukaani sain hankittua toisen Jennin hyvinkin pikavauhtia.







Itiksen jouluvalot ovat kyllä aivan mahtavat ja tuo Joulukuusi...


Tapasimme Itiksessä klo 13 ja heti ensimmäisestä liikkeestä löysin itselleni juuri sellaiset talvikengät mitä olin vähän ajatellutkin. En ole mikään saapasihminen, joten nämä löytyivät Haloselta, hintakin oli kohdallaan, 59,90€


Ja kun kerran oli päästy saappaiden makuun, seuraavat löytyivät vähän myöhemmin Aleksi 13:sta. Eihän niitä voinut hyllyyn jättää, kun alennusprosenttikin oli 40% :D Vaikka nämä eivät olekaan jalassa ihan yhtä hyvät, on näissä ainakin vähän enemmän luonnetta noiden niittien takia.. Hintaa jäi näille 41€


Vaikka olenkin ollut vähän skeptinen alusvaatteiden postauksien suhteen, niin puollustellaan, että kyllä ne muutkin niitä postailee. Nämä ihanuudet löytyivät Henkka Maukalta kun odottelin Jenniä sovituskopista


Ja tässä vähän muuta krääsää, mitä sattui mukaan, sydämen muotoisia sieniä ja vanulappuja tarttee aina. Pantoja ja korviksia ei koskaan voi olla liikaa...


Ja oho, saimme tuhottua tuohon shoppailureissuun 5 tuntia :) Ja minulla oli sentään aika vähän Jenniin verrattuna, hän sai tuhlattua varmaan 5 kertaa enemmän rahaa :D
Mutta itseensä tuhlaaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, ainakin se tuntuu yhtä mukavalta...

En ole kovinkaan itsevarma peilin edessä ja meinasi jäädä peilinkautta postaus ottamatta, joten se piti sitten vime hädässä ottaa hissin peilin kautta

Party Hard

Ei ole taas kirjoiteltu ei, vaikka aiheita olisi kenties ollutkin. Mutta kuten jo kesän lopussa sanoin, syksyn tullen tulee varmasti päivitystahti hieman hiljenemään niin silti vähän itseään "hävettää" oma hiljaisuus..

Nyt on tullut biletettyä 3 viikonloppua peräkkäin, tai ainakin käytyä bileissä.
Allaoleva kuva kuvaa aika hyvin minun bileitäni 2 ensimmäisen viikonlopun osalta: Teetä ja vielä vähän lisää teetä


Ensin oli Katjan (Katka) ja Ellun (Rapu) yhteiset synttäribileet. Porukkaa oli niin paljon, ettei kaikille riittänyt edes istumapaikkoja :D Hauskaa kuitenkin oli



Heti seuraavana viikonloppuna olimme Minjan luona hyvinkäällä. Kun otin seuraavaa kuvaa joku kommentoi, että kyllä huomaa että bloggaajia on paikalla, kun pöytään ei saanut koskea ennenkuin kaikki ovat saaneet ottaa kuvat ensin.. Noh, piirakoista ei tässä vaiheessa ollut enää paljoa jäljellä...


Pari seuraavaa kuvaa on tyyliltään hyvin samankaltaisia kuin postauksen aloituskuva, eli Lolitoiden Party Hard...
Minusta ei ole yhtään kuvaa, ainoa mitä on juuri tuo peilistä näkyvä heijastus...



 
Ja tähän loppuun hieman erilainen kuva Wanhasta, lihavasta ja rumasta akasta™ punaisien korkkareiden kera. Tässä vaiheessa iltaa vielä pystyi ottamaan hyviä kuvia, kun olimme Patrician ja Päivin luona maistelemassa sivistyneesti Chileläistä makeaa valkoviiniä ;)