lauantai 20. heinäkuuta 2013

Picnicmiitti Kaisaniemen kasvitieteellisessä

Tästä postauksesta piti tulla oikea kuvapommi, mutta tuli huomattua, etten osaa vielä(kään) käyttää tuota järkkäriäni. Olisi pitänyt ottaa vain tuo pokkarini mukaan, jolla ei edes onnistu ottamaan huonoja kuvia. Suurin osa epäonnistuneista kuvista oli "palaneita", joita ei edes pysty järkevästi korjaamaan. Mutta eiköhän tästä nyt jotakin aikaiseksi saada.

Ihan ekaksi taas Kitty kuva, Laura onnistu väen väkisin myymään (lue= ostin kiljuen!) Kitty seinäkellon, hintaakaan ei ollut kuin 10€


Katja oli taas kerran kutsunut kokoon 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta Picnicmiittiin. Kokoonnuimme rautatientorilla, jossa herätimme ansaittua huomiota ;) Kun porukka oli kasassa marssimme avohärdellissä Kaisaniemeen

Ensimmäiseksi oli esittäytymiskierros, jossa jokainen kertoi nimimerkkinsä foorumilla ja kaikkein synkimmät ja pelottavimmat salaisuutensa, kuten mistä tykkää ja muutaman sanaan vaikka asustaan






Sitten olikin jo aika käydä pöydän antimien kimppuun. Onneksi oli jo etukäteen sovittu, että kuka tuo mitäkin, ettei sieltä löydy 10 erilaista muffinssia ja sitten huomataankin, ettei kukaan ollutkaan tuonut mukeja






Kun masut oli saatu täyteen, oli aika asukuvien. Nyt minusta ei ole yhtään julkaisukelpoista kuvaa (onneksi!!)


Tyylikäs Serina classic lolita


Aina yhtä ihana Momochuu


Ja se pakollinen ryhmäkuva koko porukasta


Ja kun porukka alkaa näyttämään tälläiseltä, on kyse sokeriövereistä ja onkin pikkuhiljaa aika lähteä kotiinpäin kirjoittelemaan blogia



Maanantaina olisikin sitten lähtö Lontooseen. Minulle se on jo 3 kerta kun käyn siellä, mutta matkakumppanillani vasta ensimmäinen. Seuraava päivitys onkin sitten täynnä Lontoon kuvia, tällä kertaa pakollisia käyntikohteita on mm. Abbey Road, jossa täytyy käydä kuvaamassa kun turistit kävelevät samaa suojatietä yli yhä uudestaan ja uudestaan, sekä Kings Crossin asema, siellä täytyy käydä kokeilemassa olisiko portti 9 3/4 avoinna.. Vähän kyllä pelkään, että saan siitä käynnistä vain kuhmun otsaani...

Moix!

10 kommenttia:

  1. Sää näytti suosineen teitä, ihanaa :) Ja voi kun kauniita asuja kaikilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki jyrinä mitä kuultiin laitettiin vain rekkojen syyksi :)
      Mutta sää oli todellakin ihanteellinen, vesisateella ei ole kivaa, eikä myöskään 30C helteelläkään, sillä lolitaan pukeutuminen on helteellä hikistä hommaa =^_^=

      Poista
  2. Voi miten ihastuttavia lolitoja ja uskomattoman kaunis piknikpaikka ja kaikkea :D

    VastaaPoista
  3. Ihania asuja teillä, ja huomasi kyllä, että sääkin suosi :3!

    VastaaPoista
  4. Upeat puitteet piknikille :)
    Kivaa Lontoon reissua!

    VastaaPoista
  5. http://www.youtube.com/watch?v=zBfX6YKop3M

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, onhan se siellä :)
      8v wanha video, jonka laitoin nettiin vasta pari vuotta sitten.
      Itse en ole KOSKAAN katsonut tuota alusta loppuun :)
      En salaile toista persoonaani, mutta kuitenkin tämä on Jennin blogi, ei Tonyn...

      Poista
  6. Mä oon tässä pitkään pohtinut, että onkohan sulla jonkin asteinen jakautunut persoonallisuus? Eihän tuo voi olla normaalia, että koet olevasi 42v äijä ja 17v tyttö.

    Pakko kyllä vielä sanoa, että propsit sulle uskaltamisesta. Kuumottaako sua koskaan, että joku työkaveri tms. asiasta tietämätön näkee sut tyttönä kaupungilla ja vieläpä tunnistaa sun toisen henkilöllisyyden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa itselleni mitään tarkkaa lääketieteellistä diagnoosia, mutta varmaan näin on jollakin tasolla. Mutta olen sitten Jenninä tai Tonynä, tiedostan kyllä toisenkin sukupuoleni olemassaolon, eli ei se muutos niin täydellinen kuitenkaan ole :D
      Se kategoria mihin itse kaikkein parhaiten omasta mielestäni lukeudun on transgender, kannattaa googlettaa se.

      Eipä juuri kuumota. En ole millään tavalla piiloitellut itseäni, vaan pikemminkin jopa vähän hakeutunutkin näytille. Olin omalla naamallani Hufvustadsbladetin (HBL) etusivulla 2 vuonna peräkkäin priden tiimoilta, vuosi sitten olimme nelosen uutisissa useamman minuutin (kuva vain ehkä minuutin, mutta ääni kyllä kuului koko haastattelun) etc etc.
      Ja mitäs sitten jos joku saa tietää? Ei se minun ongelmani ole, vaikka minun selän takana puhuttaisiinkin, hehän siitä ongelman tekevät :D Muiden mielipiteet ei juurikaan jaksa minua liikuttaa...

      Poista