lauantai 18. heinäkuuta 2015

Romania 13-16.7.2015

Heippa taas kaikki ihanat lukijani. On taas ihan luvattoman pitkä aika edellisestä postauksesta, olisi tuossa parikin keskeneräistä, mutta kun ei vain saa kirjoitettua niitä loppuun ja pidemmän päälle ne menettävät ajankohtaisuutensa ja ei niitä enää viitsikään julkaista.
Mutta jos nyt sitten saisin tämän matkapostauksen edes tehtyä. Ainakin mä lupaan yrittää..

Etukäteen mä vähän pelkään, että tästä saattaa tulla aikalailla kuvapainotteinen, (matkapostaukset tuppaavat olemaan), joten varoituksen sana on nyt sanottu..

Olin koko kevään pyöritellyt mielessäni että kesällä pitäisi taas lähteä jonnekin, mutta ei jotenkin enää nuo iänikuiset Pariisit ja Lontoot kiehtoneet, Barcelonassa, enkä Berliinissä en ole käynyt, eikä jotenkin oikein huvitakaan. Joten ajatukset pyörivät sitten itä-euroopan suuntaan. Ensin ajattelin taas astetta extremempää, eli mitäs jos menisin Tiranaan, Albaniaan, mutta siellä ei ole tavalliselle kaupunkituristille juurikaan mitään nähtävää.
Joten miltäs sitten Romania näyttäisi, olisihan siellä transsylvania ja Kreivi Dracula.

Noh, sinne sitten!

Helsingistä ei lennetä suoraan Bukarestiin vaan piti vaihtaa konetta Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa. Valitsin Köpiksen, koska sillä lennolla minulla olisi 4 tuntia mennen tullen koneenvaihtoaikaa, joten ehtisin hyvin ottaa myös Kööpenhaminan haltuun.

Menomatkalla kävin katsomassa vain sen kuuluisimman pienen nähtävyyden, pienen merenneidon. Ymmärrän hyvin, miksi moni tuntee olonsa petetyksi sen luona, sillä se on melkolailla pieni, vain n. metrin korkuinen


Köpiksestäkin löytyy näitä rakkauden lukkoja, ei vielä tällä sillalla ainakaan haitaksi asti, kuten Pariisissa jossa ne jouduttiin loppujen lopuksi poistamaan kaikki, kun sillan kaide romahti niiden painosta.


Bukarestin lentoasemalta pääsee bussillakin keskustaan, mutta ainakin periaatteessa taksit ovat erittäin halpoja. Halvimmillaan 1.39 Lei/km (35c/km). Jokaisen taksin kyljessä lukee kilometritaksa. Lentoasemalla on automaatti, josta saa valita minkä yrityksen taksin haluaa ottaa ja paljonko se maksaa. Otin lapun joka kertoi taksin numeron ja odotusajan. Vaikka lapussa olikin 5 min, ei sitä näkynyt vielä 15 min kuluttuakaan ja useampikin kuljettaja kosiskeli tulemaan hänen kyytiinsä joten tartuin sitten yhteen tarjoukseen. 
Taksikuski hieman kierteli ja esitteli nähtävyyksiä ja huomasin kyllä ettei matka todellakaan ollut se suorin, mutta ei se kalliiksi käynyt, loppulasku n. 15€, joka oli kaksinkertainen suorimpaan reittiin verrattuna.

Majoituin Hotelli Venetsiassa, joka valikoitui aika pitkälti Tripadvisorin arvosteluiden sekä kohtuullisen hinnan perusteella. Suosittelen jokaiselle matkustajalle Tripadvisoriin tutustumista ennen matkalle lähtöä. 
Hotelli oli kaikinpuolin siisti, hyvällä paikalla, henkilökunta oli ystävällistä, wifi ja ilmastointi toimi, huone siivottiin ja pyyhkeet vaihdettiin joka päivä jne, eli ei yhtään pahaa sanaa sanottavana. Ihan vain periaatteessa ihmettelin tähtiluokitusta, sillä hotelli oli 4 tähteä (virallisesti se täytti kyllä kriteerit), mutta ei siellä mitään luksusta ollut. En sitä kyllä hotellilta odotakaan, minulle riittää hyvä sänky :)





Yritin ottaa muutama päivä aikaisemmin yhteyttä paikalliseen Setaan, kysyäkseni kuinka turvallinen ja hyväksyvä kaupunki Bukarest on, mutta en saanut vastausta ennen lähtöäni. Romania on kuitenkin melko konservatiivinen ja uskonnollinen maa, joten en tiennyt miten vähemmistöihin suhtauduttaisiin. Rohkaisin sitten mieleni ja yhden päivän vietin sitten tyttöillen. Ja hyvin suvaitsevainen kaupunki oli, kukaan ei mulkoillut pahasti ja ravintoloissakin henkilökunta oli korrektia käytökseltään :) 
Venäjällä en kyllä moiseen uskaltautuisi.. 




En ehtinyt vierailla "Kansan Talossa", joka on maailman toiseksi suurin rakennus heti Pentagonin jälkeen. Se tunnetaan nykyään Romanian Parlamenttitalona ja turistikierrokselle pitää tehdä etukäteisvaraus. Rakennus on kyllä julman kokoinen, esimerkiksi Kampin kauppakeskuksessa on liiketilaa 35.000m2, Kansan Palatsin lattiapinta-ala on 330.000m2, eli 10 kertaa Kampin kokoinen.


Parlamenttitalon edestä lähtee leveä bulevardi kohti keskustaa ja sen keskellä on valaistut ja synkronistoidut suihkulähteet. Kyllä nämä entiset itä-blokin maat hallitsevat ainakin teatraalisuuden


Yksi suunnitelluista kohokohdista matkallani piti olla matka Kreivi Drakulan linnaan, mutta petyin kyllä hieman.
Matkustin Brasovin kaupunkiin junalla ja valitsin 1. luokan, mutta kun katselin 2. luokkaan en huomannut mitään eroa luokkien välillä, ihan samanlaiset penkit ja molemmissa luokissa oli ilmastointi. En tiedä sitten mikä se ero oikein oli..


 Maisemat olivat kyllä upeita!



Itse linna on Brasovin kaupungista n.30 km eteenpäin ja ajattelin mennä sinne bussilla, mutta huomasinkin, että bussi ei mennytkään juna-aseman edestä vaan jostakin kauempaa, joten turvauduin sitten taksiin. Tullaan sitten bussilla sieltä takaisin. Mutta väärässähän minä taas olin..
Taksi sai mittariin yli 40km ja vaikka mittari päällä kun ajettiin, oli loppulasku 120 Lei, eli n. 50€. Linna oli kyllä komea kauempaakin katsottuna


Ja ainakin rihkamakauppiaat ovat kyllä huomanneet että täällä liikkuu turisteja :)








Itse linna on sisältä ihan tavallinen 1400-luvulta oleva museoitu kivilinna.







Linnassa on myös "kidutusnäyttely", jonne myydään liput erikseen (n. 4€)







Linnan yksi kuuluisimmista isännistä ja josta se on hieman virheellisestikin saanut nimensä "Draculan linnana" oli Vlad III "Seivästäjä", alias Vlad Dracula. Ja tämä kuva kertoo mistä hän on liikanimenä saanut


Bram Stoker kirjoittaessaan "Draculan" luki kyllä Romanian historiaa ja luultavasti otti nimensä kirjalleen täältä, mutta siinä ne yhteneväisyydet sitten ovatkin. Missään ei ole mitään historiallista todistetta transsylvanian vampyyreistä. Eli linnalla ei ole käytännössä mitään tekemistä "Draculan" kanssa. Eli teitä on nyt varoitettu, älkää tehkö tänne pyhiinvaellusmatkoja...







Linnan hypetys ei ole kyllä kaiken vaivan arvoinen. Mikäli olet vieraillut jossakin vanhassa kivilinnassa aiemmin, olet nähnyt tämänkin jo kaiken, mikäli et ole, kannattaa toki käydä. Historiallisena kohteena näkemisen arvoinen.
Bukarestista tehdään myös useamman linnan kiertoajeluita ihan kohtuuhintaan, esimerkkinä vaikka tämä . Tuota ensin itsekin harkitsin, mutta ajattelin että saan omin päin matkustellessani enemmän irti reissusta.

Kuten aikaisemmin mainitsin ajattelin tulla takaisin Brasovin kaupunkiin bussilla, mutta en löytänyt edes bussipysäkkiä, enkä nähnyt yhdenkään bussin ajavan ohitse, joten taas täytyi turvautua taksiin.
Koko matkalle tuli hintaa n. 150€ (taksit 100€ ja juna 50€) ja kun tuo kiertoajelu maksaa 69€, suosittelen sitä lämpimästi.

Matkalla on myös Rasnovin linna, joka voisi olla linnoista innostuneelle käymisen arvoinen paikka. Minä pysäytin taksin ja otin siitä kaukaa vain kuvan.


Ja tähän loppuun vielä vähän sekalaista kuvaspämmiä. 
Vaikka Bukaresti onkin varakas kaupunki,  löytyy sieltä yllättävänkin paljon autiotaloja ja jopa aivan keskustastakin..






Paljon jäi kertomatta matkasta, paljon jäi kuvia arkistoon.
Mikäli olet nähnyt euroopasta kaiken, suosittelen kyllä Romaniaa kertakäyntinä, minulle ei jäänyt kyllä mitään hampaankoloon, eli ei jäänyt tunnetta että pakko päästä uudestaan.
Se on nyt nähty.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Hanami 14.5 2015

" Hanami (花見, japaniksi ”kukkien katseleminen”) on vuoden tärkein juhla Japanissa. Juhla ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen, joten juhlan ajankohta vaihtelee kevään sääolojen ja kukintapaikkakunnan mukaan."

Ja Hanami on myös iso juhla Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa Kirsikkapuistossa. Puistossa on n. 240 kirsikkapuuta ja ne kukkivat n. toukokuun puolessa välissa. Tänäkin vuonna juhla onnistuttiin järjestämään juuri kukinnon ollessa täydessä vaiheessa, sillä täysi kukinto kestää vain muutaman päivän.




Ohjelma oli monipuolinen pitäen sisällään mm. Parapara- ja Buto-tanssi esityksiä, pukukilpailun ja erilaisia budo lajien esityksiä. Pääosissa oli tietenkin hengailu picnic korien ja kavereiden kanssa sekä uusien ihmisten tapaaminen.
Tänä vuonna en pukenut lolitaa päälleni sillä aina ei vain jaksa ;)

Tähän loppuun vain sekalainen kuvaspämmi osallistujista ja itse tapahtuman tunnelmasta







Tämä tyttö pukukilpailusta oli ehdoton suosikkini. Hän oli kirsikankukan keiju. Puku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta sopi juuri hänen esittämään hahmoonsa


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hello Kitty auto

Postasin maaliskuussa että ostin uuden auton. Ja suunnitelmissa oli ollut jo ennen sitä, että kun vihdoin ja viimein saan sen käsiini, siitä tuleekin sitten suomen kaunein Hello Kitty auto.
Ja nyt auto on ollut valmiina jo jonkin aikaa ja aika moni on sen jo nähnytkin, mutta postausta en ole vain saanut aikaan. Joten tässä se nyt sitten ensiesittelyssä:

Tästä se sitten rakentaminen sitten lähtee, kun on palikat saapuneet. Tässä kuvassa ei ole penkinpäällisiä eikä tarroja. Yhteensä paketteja taisi tulla kai 9 kpl :)


Tässä se nyt sitten on valmiina, sisusta ja tarrat asennettuina




Takapenkillä on kaverit mukana, turvavöihin laitettuina tietenkin :)
Ovat kyllä niin pieniä, että pitäisi olla jokaiselle lastenistuin, että olisivat turvallisesti, mutta saa kelvata


Tästä näkee sitten miltä ohjaamo näyttää


Ja tässä sitten sivulta katsottuna. Huomatkaa, että bensiinitankkikin on turvallisesti kiinnitetty hakaneulalla ;)


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hellocon 2015

Lauantaina 9.5 järjestettiin taas Hellocon, eli Helsinki Lolita Convention, joka on pohjoismaiden suurin lolita tapahtuma. Paikkana oli vanha tuttu Kulttuuriareena Gloria ja liput myytiin loppuun jo jo 1.5kk ennen tapahtumaa.
Tapahtumasta tulee vuosi vuodelta kansainvälisempi ja osallistujia oli ainakin Ruotsista, Englannista ja Japanista, ainakin keihin minä tutustuin. Ja tietenkin Japanilaiset kutsuvieraat, Angelic Prettyn suunnittelijat Maki ja Asuka.

Aamulla oli herätys jo klo 6 koska olin luvannut toimia kuskina Katjalle ja Sallalle sekä heidän romumäärälleen. Sallan piti olla paikalla jo ennen kello 9 koska hän toimi muotinäytöksessä mallina ja Katja piti perinteisesti työpajan teenkeittämisestä.


Koska Angelic Pretty oli kunniabrändi, joten sitten laiton AP:ta päälle.


Kun pääsin Katjan luokse oli siellä valmistautuminen vielä pahasti kesken. Tästä kuvasta sen verran, että mikään määrä glitteriä ei ole liikaa ;)

Tapahtumassa oli jokaiselle jotakin ja heti klo 11 oli minua kiinnostava "Poseerauksen ABC eli Photoshoot aloitteleville malleille".
Menimme yhdessä vieressä olevan Johanneksen kirkon eteen ja vuoron perään jokainen pääsi ammattitaitoisen kuvaajan ohjattavaksi ja kuvattavaksi.
Kieltämättä asennot tuntuivat kovin oudoilta, mutta kuvat olivat onnistuneita. Omia kuviani en ole vielä saanut, mutta mitä kamerasta näin..


Kuvassa kaksi oikeanpuolimmaista ovat Norjan Aftenpostenin toimittaja ja kuvaaja jotka olivat tekemässä juttua tapahtumasta ja kiinnostuivat minusta kovin (kukapa ei? Hih!). Ainakaan vielä ei tuolta lehden sivuilta juttua löydy.

Erilaisia muotinäytöksiä oli lukuisia ja malleja taisi olla eräässäkin näytöksessä kai 20. Laitan tähän vain muutaman random kuvan näytöksistä








Erilaisia myyntipöytiä oli vaikka kuinka paljon, kuten erillinen lolita kirppisnurkkauskin, jossa moni erittäin onnellinen lolita pääsi eroon kaikista rahoistaan



Tässä kuvassa Milla aina yhtä ihanana ja edustavana myyntipöytänsä takana ;)


Ja kun tulee nälkä, sitten mennään aina samaan kantakapakkaan


Katja oli pukeutunut erololitaan ja vaikka kylmä tuuli kävikin, koskaan ei ole niin kylmä, ettei poseerauksille olisi aikaa


Löytyihän paikalta eräs, jolla oli täsmälleen sama mekko päällä, hieman erivärisenä vain.
Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka erilaisilla koristeilla samasta mekosta saa niin monta erilaista ulkoasua

Ja sitten vielä kaikenlaisia tilannekuvia ja räpsäisyjä hattarapalleroista








Päivän päätteeksi maistelimme erilaisia teelaatuja ja kuuntelimme Katjan opastamana pienen oppitunnin kuinka teetä pitäisi oikeaoppisesti hauduttaa

That´s it folks!
Ensivuonna sitten uudestaan!