sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevätmiitti 20.4

Kevätmiitti 20.4


Kevät on tullut viimeinkin Helsinkiin, joten oli aika järjestää kevään ensimmäinen miitti. Kiitokset Katjalle järjestelyistä!

Tapasimme vanhaan tapaan Rautatieasemalla, jossa yritimme sulautua joukkoon ja herättää mahdollisimman vähän huomiota, mutta eihän se onnistunut ja jouduimme (pääsimme?) poseeraamaan ohikulkijoiden kanssa:


Rautatieasemalta siirryimme Tuomiokirkolle photoshoottia ja esittäytymistä varten


Kaikenkaikkiaan meitä oli yhteensä 19, joista taisi olla peräti 2 uutta tuttavuutta.
Tuomiokirkko on korkean mäen päällä ja siellä tuulee aina, mutta löysimme tuulettoman nurkan ja kun aurinko lämmitti mukavasti, saattoi heittää talvitakinkin pois. Ensin ryhmäkuva, propsit tästä Inekselle


Sitten taas omia räpsyjäni




















Välillä oli aikaa laittaa valssiksi:



Koska meillä oli vasta klo 14.30 pöytävaraus kahvilaan, lähdimme pienelle kävelylle ja shoppailemaan mm. Kampissa <Katkaedit> Kluuvissa </Katkaedit> olevaan teekauppaan





Lopulta pääsimme Cafe Engeliin, jossa leikimme leikkejä ja söimme tai otimme vain herkkuja, kuten minä aivan kertakaikkiaan ihanan Sitruunamarenkitortun ja Cafe Laten, ainoa kuva siitä on Instagramin suodattimen läpi 


Metrossa kotiin päin tullessani tajusin yht´äkkiä kauhukseni, ettei tullut otettua yhtään kenkäkuvaa, joka on ollut aika standardi joka miitissä, joten paremman puutteessa otin sitten kuvan omasta kädestäni :D


Kiitos kaikille osallistujille, minulla oli ainakin hauska lauantai päivä, otetaan pian uudestaan!




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ja Piippolan Jennillä oli Kitty, hiiaa, hiioo, hoi!


Ja ensin vähän siteerataan wikipediaa:

" Hello Kitty (jap. ハローキティ, Harō Kiti) on japanilainen kuvitteellinen kissahahmo, joka esiintyy sarjakuvissa ja animaatiosarjoissa. Se on myös koristeaihe samannimisessä laajassa tuotesarjassa. Hello Kitty on valkoinen, keltanenäinen kissa, jonka vasemmassa korvassa on yleensä punainen rusetti.

Hello Kittyn suunnitteli Yuko Shimizu vuonna 1974 rahakukkaron koristekuvaksi japanilaiselle Sanriolle. Hello Kitty -tuotevalikoima on sittemmin laajentunut kattamaan muun muassa koriste-esineet, vaatteet, nuket, tarrat, koulutarvikkeet ja kortit, ja Hello Kittystä on tullut Sanrion monista eläinhahmoista maailmanlaajuisesti suosituin. "

Ja oli  sitten kyse BJD nukeista, pehmoleluista tms, kaikilla niillä on yhteistä, että ne ovat omistajilleen niin kovin rakkaita, kaikilla niillä on jokin tarina kerrottavanaan...
Ja minullakin, kuten niin kovin monella muullakin "keräily" lähti yhdestä pienestä Kittystä ja sen jälkeen se lienee vähän lähtenyt lapasesta. Ihan ensimmäisen Kittyni toin Tokiosta kesällä 2011,  se sai nimekseen "pötkylä" (nimen taisi antaa Kati )


.. ja siellä se hoivasi kittyjään, hiiaa, hiioo, hoi!


Ja makuuhuone oli mitätön ja autio ja Jenni sanoi, Tulkoon Kitty, ja Kitty tuli. Ja se oli hyvä...
Paikoillaan on toki jo Kitty pimennysverhot ja taitaa olla pussilakanatkin. 


Sitten otetaan vähän maalia, ensin maalataan sänky ja yöpöydät. Vaaleanpunaisella tietty...




Ja sitten on vuorossa seinät:



Lisätään vähän yksityiskohtia: 


Ja koristellaan...
Sängyn molemmilla puolilla on yöpöydät ja molemmilla on kello, pehmo ja lamppu: 




Ja voilá! Hello kitty makuuhuone on valmis!


Sitten vielä pieni sekalainen postaus Kitty kuvia: Ensin ahkerana töissä:


Eteisessä on tietenkin Kitty naulakko



Ja pari taulua


Ja vessasta löytyy Kitty harjaa, kasirasvaa, suihkushampoota tms..


Ja kun kerran sitä pinkkiä maalia jäi yli, ei sitä kannata pois heittää: 


Mä vähän pelkään, että jos tämä kaikki on mennyt jo näin pitkälle, niin mihin asti se oikein meneekään? Onko tämä vasta kaiken alku, eli kun antaa pirulle pikkusormen, niin..?

Mut haittaaxe??

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Helsinki Lolita Convention

Vihdoin ja viimeinkin minäkin saan tehtyä tänne oman postaukseni Helsinki Lolita Conventionista

Aamulla oli herätys taas jumalan hylkäämään aikaan, klo 07, sillä tapani mukaan en ollut juurikaan pakannut mitän valmiiksi. Vain mielessäni olin suunnitellut mitä päälleni laittaisin ja piti vielä käydä hakemassa mukaan Katka ja Rapu. Heillä olisi tapansa mukaan taas puoli omaisuutta mukanaan, joten he eivät millään päässeet julkisilla paikalle.

Olin mallina offbrändi näytöksessä ja mallien tuli olla paikalla jo hyvissä ajoin, että ehtisimme harjoitella läpimenon. Mutta kuten ollakaan aikataulu petti taas pahemman kerran, joten ehdimme vain käydä pikaisesti suullisesti läpi miten näytös viedään läpi.

Tässä muutama kuva takahuoneen ennakkopaniikista:

Mallit pääsivät tapahtumaan ilmaiseksi sisään





Paikalla oli järjestettynä paljon erilaista ohjelmaa ja muiden kiireiden takia en ehtinyt ottamaan osaa kuin Katjan teetyöpajaan, jossa maisteme erilaisia tee lajeja ja saimme vinkkejä teen oikeaoppiseen hauduttamiseen


Minulla ei ollut minkäänlaisia paniikin oireita edellisenä iltana, eikä vielä aamullakaan näytöksen suhteen, mutta kun lavalle menoon oli aikaa 3 minuuttia, iski aivan kamala paniikki, ja kun ensikertalainen olin onnistuin kyllä pilaamaan oman osuuteni aika lahjakkaasti menemällä lavalle liian aikaisin etc etc. Anteeksipyyntöni vielä  Katille. Mutta ehkä sitten ensikerralla (jos sellaista nyt tulee) on hieman kokeneempi ja osaa tehdä jotakin oikeinkin...

En laita omia kuviani näytöksistä, sillä ne eivät oikein onnistuneet ja ne on postattu jo muihin blogeihin niin moneen kertaan mutta youtubesta kannattaa käydä katsomassa näytökset:


Pitkän päivän aikana tuli nälkä ja kuinka ollakaan, vieressä oli kultaisten kaarien ravintola ja joka oli täynnä loleja. Tässä aivan ihanan onnistunut kuva Momosta ja minusta:


Propsit kuvan ottamisesta Inkalle

Tapahtumassa oli esiintymässä myös Lolita Complex Emme jääneet sen keikalle, sillä päivä oli ollut pitkä ja olisimme joutuneet jäämään odottamaan sen alkamista. Mutta tulipahan ostettua nallukka: 


Nallukka oli tehty Lolita Complex brändille ja siitä koituvat tuotot menivät hyväntekeväisyyteen Fukushiman onnettomuudessa kärsineiden eläinten hyväksi.

Sen lisäksi en voinut jättää Essin Maailman pöytään näitä:


Essi kun oli kuulemma tehnyt nuo korvikset juuri minulle :) Ja tuo kermaleivos on kertakaikkiaan syötävän ihana!

Oli kertakaikkiaan ihana päivä, vaikkakin iltaa kohden alkoi jo vähän väsymys painamaan. Ensi vuonna uusiksi!











keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Desucon Frostbite 16-17.2 2013

Lauantai 16.2 2013

Viikonloppuna oli tiedossa elämäni ensimmäinen iso coni, Lahdessa Sibeliustalolla järjestettävä Desucon Frostbite. Tapahtuma oli jo ajat sitten loppuunmyyty, kuulemma lippuja oli ollut myynnissä 2900 kpl, joten tiedossa oli ruuhkaa ja hikeä.
Oli sovittu, että minun autollani mennään ja kyytiin tulisi Katja, hänen siskonsa Elina sekä Julia.
Olin jo hyvissä ajoin heitä hakemassa, mutta alkuperäinen lähtöaika tuli ja meni, kuten vähän arvata saattoikin :) Päästiin lopulta matkaan ja ripeästi ajettuna ei matkaan mennyt kuin tunti kun oltiin jo perillä.

Sibeliustalo oli aivan ääriään myöten täynnä cossi kansaa ja cossineitsyenä vain saattoi vain silmät ymmyrkäisinä ihmetellä asujen upeutta ja monimuotoisuutta:













Tässä ylhäällä aina yhtä tyylikäs ja ihastuttava Momochuu <3 <3


Sitten vielä vähän karvaisempia ystävämme:








Tässä on meistä sitten yhteiskuva. Vasemmalta oikealle minä, Iiris, Katja, Elina, Julia ja Laura.


Vaikka conissa oli järjestettynä vaikka kuinka paljon luentoja ja tapahtumia, ei niistä jaksanut kiinnostaa ketään meistä, joten vain pyörimme ympäri taloa. 
En ole oikein koskaan vielä päässyt sisään animeen tai mangaan joten olin jo etukäteen päättänyt, että ostan nyt pari kirjaa ja aloitan lukemisen nyt edes jostakin.
Myyntialueella oli paljon myyjiä ja erilaisia kirjasarjoja oli myynnissä varmaan satoja, joten poimin lähes sokkona 3:sta eri sarjasta ensimmäisen osan. Jos vaikka innostuisi :)

Muutaman tunnin jälkeen päätimme lähteä vastaanottamaan hotellihuoneet sekä käymään kaupoilla. Palasimme kierroksen jälkeen takaisin Sibeliustalolle ja kävimme katsomassa Cosplay gaalan, jonne tuomaristo oli kerännyt parhaimmat ja komeimmat asut. Melko pian sen jälkeen lähdimme pitkän päivän kohti hotellia. Kävimme hakemassa kiinalaisesta ravintolasta ruoat mukaan ja menimme hotellille syömään. Ja klo 22 tulikin sitten jo uni silmään.


Sunnuntai 17.2

Aamulla sovimme tapaavamme aamiaisella klo 10, joten yöunista tuli kerrankin riittävät :)
Lähtö venyi kuitenkin hieman, kun huomasimme, ettei kenelläkään ole kiharrinta mukana, mutta senkin saimme lainaan joiltakin random ihmisiltä, jotka kävelivät käytävällä vastaan. Kiitos kaunis heille tätä kautta!

Ja tässä perinteinen peilinkautta otettu kuva sunnuntain outfitistä:


Tässä vielä toinen, ulkoa otettu kuva, kiitokset tästä kuvasta ichi-san :ille, joka toimi "hovikuvaajanani" :) Tässä kuvassa on suu supussa, sillä odottelen vieläkin vakuutusyhtiön päätöstä päästä korjaamaan työtapaturmassa katkennut hammas, eli eipä viitsi juurikaan hymyillä...




Lähdimme vielä muutamaksi tunniksi Sibeliustalolle ja sitten tulikin jo aika saatella pizzojen syönnin jälkeen Iiris ja Elina juna-asemalle. 

Ollessamme jo matkalla Helsinkiin, Katja sai yht´äkkiä päähänsä, että tässä pitäisi olla jokin suurkirppis ihan vieressä, pikaisen googlettamisen jälkeen huomasin olevamme ihan vieressä ja sen olevan auki vielä 20min. Ja eikun sinne.
Paikka oli todellakin suuri ja olisi tarvinnut vähintään 2h aikaa kiertää joka pöytä tarkasti läpi, mutta Katja shoppaili vaatteita sylin täydeltä ammattimaisin ottein.
Saimme 3 pientä ihailijaa kannoillemme, 9-10v tyttöjä, välillä he olivat edellämme ja välillä takanamme, kurkkivat hyllyjen välistä ja kikattelivat ihastuneina.

Onnistuin minäkin löytämään jotakin itselleni:


Ei ihan tavallisimmasta päästä oleva Hello Kitty reppu ja hintakin oli hurjat 3.5€. Voisin väittää, ettei Suomesta löydy kovinkaan montaa samanlaista :) Sen lisäksi löysin eurolla vaaleanpunaisen vyön

Vaikka tapahtuma olikin massiivinen ja paljon tekemistä asiaan perehtyneille, ei se ainakaan minulle antanut tapahtumana juurikaan mitään. Tärkeimpänä oli tietenkin kavereiden tapaaminen.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tulipahan eilen sähköpostia eräästä tuotantoyhtiöstä:
  • KERRAN VIIKOSSA- yleisöksi?
    Uusi suomalainen sitcom!


    - suora, elävän yleisön edessä esitettävä tilannekomediasarja.
    Suorana lähetyksenä Pasilasta YLEn studioilta torstaisin klo 20:00-21:30.
    Ohjelmaan kuuluu stand-up koomikon veto klo 20, suora lähetys klo 21. Paikalla on myös tarjoilua.
    Nyt varsinkin tarvitsisimme yleisöä ensi torstain nauhoitukseen (7.2.)!!!
    Tämä on mahtava tilaisuus päästä nauttimaan live-viihteestä - ja ilmaiseksi.
Ja eihän tuollaisesta kieltäydytä! En tiedä mille postituslistalle olen päätynyt, sillä en ole itse mihinkään ilmoittautunut. Aikaisemmin on tullut pyyntö tulla mm. Ganes elokuva kuvauksiin statistiksi, mutta ei ollut mitään 60-luvun vaatteita päälle laitettavaksi, joten en mennyt.

Olen kyllä pienessä, aika lyhyessä mutta juonen kannalta sitäkin tärkeämmässä osassa eräässä MTV3 kanavalta jossakin vaiheessa tulevassa sarjassa, ja kun esitysaika on tiedossa, kerron siitä kyllä...