sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hellocon 2015

Lauantaina 9.5 järjestettiin taas Hellocon, eli Helsinki Lolita Convention, joka on pohjoismaiden suurin lolita tapahtuma. Paikkana oli vanha tuttu Kulttuuriareena Gloria ja liput myytiin loppuun jo jo 1.5kk ennen tapahtumaa.
Tapahtumasta tulee vuosi vuodelta kansainvälisempi ja osallistujia oli ainakin Ruotsista, Englannista ja Japanista, ainakin keihin minä tutustuin. Ja tietenkin Japanilaiset kutsuvieraat, Angelic Prettyn suunnittelijat Maki ja Asuka.

Aamulla oli herätys jo klo 6 koska olin luvannut toimia kuskina Katjalle ja Sallalle sekä heidän romumäärälleen. Sallan piti olla paikalla jo ennen kello 9 koska hän toimi muotinäytöksessä mallina ja Katja piti perinteisesti työpajan teenkeittämisestä.


Koska Angelic Pretty oli kunniabrändi, joten sitten laiton AP:ta päälle.


Kun pääsin Katjan luokse oli siellä valmistautuminen vielä pahasti kesken. Tästä kuvasta sen verran, että mikään määrä glitteriä ei ole liikaa ;)

Tapahtumassa oli jokaiselle jotakin ja heti klo 11 oli minua kiinnostava "Poseerauksen ABC eli Photoshoot aloitteleville malleille".
Menimme yhdessä vieressä olevan Johanneksen kirkon eteen ja vuoron perään jokainen pääsi ammattitaitoisen kuvaajan ohjattavaksi ja kuvattavaksi.
Kieltämättä asennot tuntuivat kovin oudoilta, mutta kuvat olivat onnistuneita. Omia kuviani en ole vielä saanut, mutta mitä kamerasta näin..


Kuvassa kaksi oikeanpuolimmaista ovat Norjan Aftenpostenin toimittaja ja kuvaaja jotka olivat tekemässä juttua tapahtumasta ja kiinnostuivat minusta kovin (kukapa ei? Hih!). Ainakaan vielä ei tuolta lehden sivuilta juttua löydy.

Erilaisia muotinäytöksiä oli lukuisia ja malleja taisi olla eräässäkin näytöksessä kai 20. Laitan tähän vain muutaman random kuvan näytöksistä








Erilaisia myyntipöytiä oli vaikka kuinka paljon, kuten erillinen lolita kirppisnurkkauskin, jossa moni erittäin onnellinen lolita pääsi eroon kaikista rahoistaan



Tässä kuvassa Milla aina yhtä ihanana ja edustavana myyntipöytänsä takana ;)


Ja kun tulee nälkä, sitten mennään aina samaan kantakapakkaan


Katja oli pukeutunut erololitaan ja vaikka kylmä tuuli kävikin, koskaan ei ole niin kylmä, ettei poseerauksille olisi aikaa


Löytyihän paikalta eräs, jolla oli täsmälleen sama mekko päällä, hieman erivärisenä vain.
Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka erilaisilla koristeilla samasta mekosta saa niin monta erilaista ulkoasua

Ja sitten vielä kaikenlaisia tilannekuvia ja räpsäisyjä hattarapalleroista








Päivän päätteeksi maistelimme erilaisia teelaatuja ja kuuntelimme Katjan opastamana pienen oppitunnin kuinka teetä pitäisi oikeaoppisesti hauduttaa

That´s it folks!
Ensivuonna sitten uudestaan!


11 kommenttia:

  1. oi kun ihanan näköistä! täällä puolella ruutua aina huokailen ihastuksesta näitä Lolita-postauksia. harrastus ja elämäntyyli mitä ihailen, muttei itsellä jaksamista ja resursseja, joten tyydyn vaan kyyläilyyn. :)

    VastaaPoista
  2. Voiii että mää en kestä noita asujen ihanuutta! Vitsi haluan kyllä tommosen joskus, vaikka juhlissa käytettäväksi kun en lolitakulttuurista tiedä mitään. :D Mutta ihania!

    VastaaPoista
  3. Itsekin olin paikalla, ensimmäistä kertaa, ja melkein kaikki rahat meni! No, ainakin sain toteutettua unelmani omasta loli-mekosta.<3 oli niin outoa nähdä ihmisiä, jotka tiedän eri blogeista, kuten sinutkin! : )

    VastaaPoista
  4. Oletko ajatellut et noi pikku lollot käyttää sua vaan hyväksi, koska sulla on auto, kämppä ja tietty paljon enemmän rahaa käytettävissä kun noilla teineillä. Olen vaan kuullu tällästä huhua ja ajattelin kertoa. Sorry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä että tuli sitten puheeksi ja saa korjata näitä(kin) käsityksiä.

      Olin menossa joka tapauksessa Helloconiin ja se että ajoin 10km ylimääräistä noutaakseni Katjan, Sallan ja hirveän määrän teekuppeja, teetä ja keittimen sinne samalla, ei minun maailmaani millään tavalla kaatanut.
      En edes muista milloin viimeksi olisin ketään kuskannut minnekään ja en ole koskaan vienyt ketään ilman että olisin itse mennyt samaan paikkaan. Eli en ole mikään kyyti automaatti.

      Asunnollani ei ole mitään merkitystä kenellekään, täällä ei järjestetä mitään kutsuja muiden toimesta, täällä ei ravaa porukkaa ryyppäämässä edes teetä. Joskus jopa toivoisin, että edes joku joskus tulisi extempore käymään.

      Rahoillanikaan ei ole mitään merkitystä. En ole ostanut kenellekään mitään, enkä ole lahjoittanut rahaa kenellekään.

      Toivottavasti tämä nyt sitten katkoisi siivet edes joltakin huhulta...

      Poista
  5. Eikäh mä arvasin että tosta mun kuvasta tuli hyvä xDDD Saanko lainata paria kuvaa sulta kun teen oman blogipostauksen? (tietenkin täysillä creduilla!) <3
    Olitte Mimosan kanssa niin söpöjä! Harmittaa etten ehtinyt nähdä häntä itse, näin vaan vilaukselta jostain kauempaa. Ja mulle jäi ikuisesti mieleen se ihana pinkki keppari jonka toit Katille <3 Hihittelen edelleen kun muistelen sitä ääntä mitä se piti :'''DD

    Pisti silmään tuo "pikku lollot käyttää sua vaan hyväksi"-kommentti.... Jotenkin kummallinen kommentti kun olet kuitenkin oleellinen osa "lollojen" ystäväpiiriä <3 Ystävät auttaa ystäviään, mekin asutettiin Raisa ja Jenna ja heitettiin conin jälkeen Jenna vielä järvenpäähän jne. Sitähän ystävät tekee :D Ei se ole hyväksi käyttöä, vaan ystävyyttä että porukkalla mennään ja ollaan ja tehdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska nähdä Sinuakin pitkästä aikaa!
      Tottakai saat ottaa noita kuvia, jos siellä nyt joku onnistunut joukosta löytyy :)
      Itseasiassa siellä oli kolmaskin jolla oli sama mekko kuin meillä Mimosan kanssa, Mimosakin näki hänet, mutta tuo tuntematon ehti livistää pois paikalta, ennenkuin saimme kuvan kaikista meistä kolmesta :(

      Poista
  6. "Pikku lollot", mä pidän mielessä tän lempinimen harrastajakunnalle. x)

    Tulin vain kurkkimaan blogiasi ja tuumin kuvista, että aikamoisia vaahtokarkkeja nuo asut muuten, mutta sitten yksi shamaani kuvavirran keskellä pisti silmään ja herätti pohtimaan, mitähän tyyliä hän mahtaa edustaa. Enkä tiennyt sitäkään, että on olemassa tyylisuunta nimeltä "erololita". Aina oppii uutta, varsinkin kun lähtötiedot asiasta ovat mulla melko lailla nollassa. =D Yhtä kaikki kiva oli lukea ja katsella kuvia tapahtumasta, kiitos.

    Terkuin kaverisi Anna Pupu

    VastaaPoista
  7. Ootte niin tosi nätteinä etenkin tossa kuvassa, missä molemmilla on sama mekko (๑>ᴗ<๑) On niin kiva aina nähdä miten erilaisen asukokonaisuuden jokainen saa aikaan sillä samalla mekolla! Mua kyllä harmittaa, kun en päässyt Helloconiin, mutta mukavaa että saa sentään lukea siitä juttuja blogeista ❤ ps. toi sun laukku on kyllä niin pisteenä iin päälle!

    Seraphine & The Striped Box

    VastaaPoista
  8. Moikka! Voin kertoa että juttu Aftenpostenissa ei tule vasta kun noin kuukauden päästä :) Tulee olemaan nitten viikkonloppu liitteessä (niin en ole varma tuleeko ilmaiseksi nettiin). Ajatus oli laittaa kuvia Hellocon fb ryhmään kun se tulee esille :) Olen itse kanssa Norjasta ja olin Helloconissa, niin autoin heitä kun tarvitsi norjalaisen kertomaan mikä Lolita on ja sellaisia asioita. (toivottavasti kieli tässä on ymmärettävää, kun ei tule käytettyä joka päivä!). T. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä tiedosta :)
      Olen käynyt Aftenpostenin sivuilla lähes päivittäin katsomassa, että joko näkyisi..
      Olisikos sinulla mahdollista postittaa ko. lehden numero minulle kun se ilmestyy?
      Maksan kyllä lehden sekä postituksen :)
      Kirjoitit aivan täydellistä suomea :)

      Poista