tiistai 9. heinäkuuta 2013

Shoppailua tylsyyttä vastaan



Loma on tylsää aikaa ja ehdin pitkästyä jo kahdessa päivässä. Ja vielä olisi 4.5 viikkoa pelkkää kyllästymistä tiedossa :(

Joten pitää yrittää sitten vain sosialisoitua. Sovimme Ilonan kanssa sitten shoppailupäivästä.
Hän ei ollut käynyt itäkeskuksessa ainakaan vuoteen, joten se sopi hyvin tapaamispaikaksemme.

Ilonalla lojui turhana Hello Kitty kassi, josta hän jostakin kummallisesta syystä tahtoi luopua (mä en kyllä aina jaksa ymmärtää ihmisiä...). Ja kyllähän minä sen pois ostin!


Kiersimme aikamme itiksen liikkeitä ja minun kassiini tarttui 2 toppia ja käsilaukku.




Olin maanantai aamuna kulkenut kurvissa olevan Japani aiheisen liikkeen ohi, mutta se oli vielä silloin kiinni, joten suuntasimme siis sinne katsastamaan tarjonnan. Olin huomannut ikkunassa Kitty aiheisen wc setin. Olisi ehkä pitänyt avata paketti ensin, sillä noiden laatu ei kyllä silmiä hivellyt, eikä oikein hinta-laatu kohdannut. Ei ollut lisenssillä tehty ja setillä oli hintaa 29€. Mm. hammasharja teline näyttää käytetyltä ja siinä on jotakin ihme maaliroiskeita naamassa.


Juuri kun olimme ylittämässä tietä ratikkakiskojen kohdalla kampurajalka Ilona sitten veti mukkelismakkelis. Apteekki oli onneksi lähellä ja kävimme ostamassa haavateippiä ja sitten haavalapuiksi kelpasi hyvin vanulaput. Polvi näytti aika pahalta ja pahinta oli että sukkikset meni rikki..

 
Tämä kuva on otettu sitten iltapäivällä Kampissa, jossa postaa wanha keski-ikäinen akka, jolla on iso maha ja pieni peppu :( Mutta eikös vain olekin ihana Kitty paita päällä? 


Kävimme kampissa Arnoldilla syömässä bagelit ja ostamassa Ilonalle Cybershopista uudet circlet hänen Prinsessa Meridan cossia varten. Minä löysin sitten vielä saippuapumpun ja pari kynsilakkaa (ikäänkuin niitä ei olisi jo ihan riittävästi?)


Meiltä molemmilta oli Grimasin Cake Makeup meikkivoide loppu ja tiesin, että Aprilli oli muuttanut kaisaniemen metroasemalta jonnekin kamppiin. Noh, googlehan löysi sen heti Graniittitalosta. Mukaan osui sitten vielä hempeän pinkki poskipuna.


Päivä oli hauska ja saimme pieneen kiertelyyn kulumaan aikaa 5 tuntia.. Kyllä sen jaloissa sitten tunsikin.

11 kommenttia:

  1. Mä näin sut tänään Kampin edustamla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin tullukkin, mutta mulla oli eno siinä. D:
      Oltiin ne kaks mustiinpukeutunutta outoa hyypiötä, jotka hiplas puhelimiaan >=D

      Poista
  2. Toivottavasti lomarytmi löytyy pian ja pääset nautiskelemaan lomailun vapaudesta tylsistymisen sijaan :D Minulle itsellekin loman alkupäivät on aina vaikeita. Vitsillä sanomme siskoni kanssa sitä loman alku masennukseksi, joka iskee aina loman alussa, mutta menee kyllä sitten yleensä viikossa ohi :) Vietähän hauska loma ja nautiskele kesästä! =^_^=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se tästä lähtee menemään.. Parin viikon kuluttua olisi matka Lontooseen :)

      Poista
  3. Missä tuo Japani-kauppa oikein on? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sörnäisten metroasemaa vastapäätä, Helsinginkadun ja Hämeentien kulmassa. Tai no siinä on se ravintola, mutta heti se seuraava liike. Ei siellä nyt niin paljoa myytävää ole, mutta ihan kiva kahvila kuitenkin.

      Poista
  4. OO, ihana laukku!!
    ja söpö tyyli! :) ^____^

    VastaaPoista
  5. Kiva kun hymyilet tässä kuvassa, olet yleensä niin totisen näköinen! Muutenkin olisi kiva nähdä sinusta enemmän valokuvia.

    VastaaPoista