keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Prideviikko postaus 1/?


Pride viikko on täällä taas ja postauksia tulee tällä viikolla (ainakin lähes) joka päivä, koska joka päivälle tulee taas riittämään paljon ohjelmaa.
Tässä kuva viimevuoden Pridestä marssilta, vasemmalta oikealle MomochuuKatja ja minä


Vaikka olin viikon avajaisissa sekä viime että toissavuonna, tänä vuonna en ehtinyt paikalle.
Priden tämän vuoden ohjelma löytyy täältä. Ainakaan minä en jaksa ainakaan innostua noista päivällä olevista luennoista, mutta iltaohjelmat kiinnostavat sitäkin enemmän.

Tiistaina olin Ravintola Herculeksessa Jari Sillanpään keikalla. Ja vaikka Jonna ehti jo mainostamaankin sosiaalisessa mediassa koti-illan autuutta, sain puhuttua hänet alle 3 sekunnin lähtemään mukaan.
Jari hyppäsi lauteille vasta klo 24.00 joten olin kotona klo 02.05 ja  aamulla oli herätys klo 06.. Mutta mitäs pienistä ja vielä kun isot pojat sanoivat ostarilla, että nukkuminen on kuulemma homojen hommaa, joten ei pienet univelat häiritse ;)

Tapasimme ennen keikan alkua ihanan ja uhkean Sherry Vine:n (USA). Ja Jonnahan mielellään poseerasi toisen yhtä uhkean blondin kanssa.. Hih!


Ja pitihän sitä kaverikuvakin ottaa.. Tuli jo kommenttia, että mehän ollaan kuin siskokset :D


Keikka oli kertakaikkiaan mahtava ja vaikka tupa ei ollutkaan ihan täynnä niin tunnelma oli katossa ja Siltsu veti kyllä mahtavan keikan. Keikka oli ns. klubi keikka, eli biisilistalla oli sekä Abba:n ja Boney M:n biisejä sekä hänen omia huippuhittejään. En kyllä katunut hetkeäkään, en edes seuraavana päivänä vaikka meinasin nukahtaa töissä ahertaessani (lue: 9gag:iä selatessani jalat pöydällä)


Laitan tähän pienen makupalan keikalta, jossa Siltsu laulaa tulevalta levyltään biisiä. Se ei ole kokonainen, josta pahoitteluni...



Tänään keskiviikkona olisi ollut Ravintola Kaisaniemessä Lavatanssit, jonne olisin kyllä halunnut mennä, mutta viime yön 3.5h yöunet kyllä verottavat sen verran, että taidan jättää väliin... Vaikka vielähän sinne ehtisi....

3 kommenttia:

  1. Oletpa Jenni kuulaan, heleän näköinen tuossa siskoskuvassa! ♥ Ihanat Elovenahiukset molemmilla :)

    VastaaPoista