perjantai 4. lokakuuta 2013

Blippo

Edellisestä postauksesta on jo vähän vierähtänyt aikaa.. Mutta toisaalta on aika turha kirjoittaa, jos ei ole mitään kirjoitettavaa.. Nyt syksyn tullen taas työkiireet painavat ja vapaa-aika jää kovin vähälle, joten ei ole ollut juurikaan aikaa tehdä mitään kivaa :(

Mutta netissä shoppailulle on aina aikaa!

Ihan ensiksi minun on mainittava, että Blippo EI ole minun yhteistyökumppanini. Ei sinäänsä, ettenkö haluaisi (vink, vink sinne suuntaan, jos joku teistä tätä blogia lukee.. Hih!)
Mutta toisaalta nyt voin ihan vapaasti kirjoittaa juuri siltä kuin tuntuu, ilman että minulla olisi mitään "velvollisuutta" hienostella asioita..

Ostin 3 viikkoa sitten uuden puhelimen, wanhan Samsung Galaxy S2:n tilalle hankin Galaxy S4:n.

 Tässä uusi ja vanha puhelin vierekkäin.

Ja pitihän uuteen puhelimeen uudet kuoret saada. Ja tottakai niiden piti olla Hello Kitty teemaiset. Pienen vinkin jälkeen päädyin Blippon sivuille. Tilaaminen oli helppoa ja paketti löysi n. 2 viikossa tiensä tullipostiin. Paketti oli hyvin pakattu ja kuoret olivat juuri sellaiset kuin pitikin.


Sen lisäksi tilasin sieltä pari Kitty pehmoa, jotka olivat pienehköjä pettymyksiä. Alla oleva "pallo" on kyllä ihastuttavan söpö, Kitty on pukeutunut pandaksi.. Hih!
Tässä pehmossa ei ollut minkäänlaista tuotelappua, joten tuskin ihan aito on, vaikka sen käsityksen saattaakin saada (klik)



Alla olevalla pikku Kittyllä oli päässä oleva punainen rusetti lähestulkoon irti :( Olkoonkin, että se oli alennuksessa ja ei sen ompeleminen suuri vaiva ole, mutta silti...




Paketissa oli vielä lahjana rasiallinen suklaamakeisia, joka oli kiva yllätys :)



Kokonaisuutena annan arvosanaksi "vain" 7.5/10.. Jotenkin vähän hieman hapan maku jäi suuhun.. Pitänee varmaan avata tuo karkkiaski :)

Olohuoneessa on allaoleva hirvitys, pieni siivous siinä on jo alkanut, joten urakka etenee.. Siitä sitten seuraavassa postauksessa lisää....



4 kommenttia:

  1. Mitä olen kerran Blibbosta tilannut niin valitettavasti piraattikamaa sain. Onneksi eivät olleet kalliita juttuja. Heille reklamoidessani totesivat vaan että tavarat Hongongin varastosta ja myyjä ei voi varmistaa tavaroiden aitoutta... Tietysti osa tuotteista on ihan aitoja, mutta silloin kyseessä ovat alkujaankin Kiinalaiset tuotemerkit.

    Mutta söpösiä Kittyjä joka tapauksessa ja kiva kun bloggailet taas : ) Olen vähän epäaktiivinen kommentoija, mutta luen aina kaikki postauksesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itseasiassa aika varma siitä, että he tietävät varsin hyvin niiden olevan piraatteja.
      Ei nuo niin kovin kalliita olleet, ja tuo pikku Kittykään ei ollut aito, vaan Made in China tuote.
      Mutta kyllä jotenkin hieman odotin niiden aitoja olevan, Blippo on kuitenkin aika tunnettu kauppias ja niillä luulisi olevan maine puollustettavanaan. Kännykuori oli sentään aito :)

      Poista
  2. ihanat noi puhelimekuoret (:

    VastaaPoista
  3. Voi söpöys sentään! ^^
    Tuo pallo kitty on todella suloinen ja varmaan on nykyään niin paljon piraatteja liikkeellä, että todella vaikea tietää tuotteiden aitoutta varmasti. :/

    Onnea uuden puhelimen johdosta! Meitsi vetelee vielä tuolla vanhalla mallilla. :P

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista