sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Wanha, lihava ja ruma akka™ shoppailemassa

Talvi tuli taas ja yllätti suomen kansan ei ole mikään harvinainen uutisotsikko. Sama kävi juuri minulle ja huomasin, ettei minulla ole minkäänlaisia talvipopoja. Joten jouduin (pääsin??) shoppailemaan taas kerran. Mukaani sain hankittua toisen Jennin hyvinkin pikavauhtia.







Itiksen jouluvalot ovat kyllä aivan mahtavat ja tuo Joulukuusi...


Tapasimme Itiksessä klo 13 ja heti ensimmäisestä liikkeestä löysin itselleni juuri sellaiset talvikengät mitä olin vähän ajatellutkin. En ole mikään saapasihminen, joten nämä löytyivät Haloselta, hintakin oli kohdallaan, 59,90€


Ja kun kerran oli päästy saappaiden makuun, seuraavat löytyivät vähän myöhemmin Aleksi 13:sta. Eihän niitä voinut hyllyyn jättää, kun alennusprosenttikin oli 40% :D Vaikka nämä eivät olekaan jalassa ihan yhtä hyvät, on näissä ainakin vähän enemmän luonnetta noiden niittien takia.. Hintaa jäi näille 41€


Vaikka olenkin ollut vähän skeptinen alusvaatteiden postauksien suhteen, niin puollustellaan, että kyllä ne muutkin niitä postailee. Nämä ihanuudet löytyivät Henkka Maukalta kun odottelin Jenniä sovituskopista


Ja tässä vähän muuta krääsää, mitä sattui mukaan, sydämen muotoisia sieniä ja vanulappuja tarttee aina. Pantoja ja korviksia ei koskaan voi olla liikaa...


Ja oho, saimme tuhottua tuohon shoppailureissuun 5 tuntia :) Ja minulla oli sentään aika vähän Jenniin verrattuna, hän sai tuhlattua varmaan 5 kertaa enemmän rahaa :D
Mutta itseensä tuhlaaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, ainakin se tuntuu yhtä mukavalta...

En ole kovinkaan itsevarma peilin edessä ja meinasi jäädä peilinkautta postaus ottamatta, joten se piti sitten vime hädässä ottaa hissin peilin kautta

7 kommenttia:

  1. oi ihania, tykkään varsinki noista alemmista kengistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset olivat jalassa PALJON mukavammat, niillä kyllä kelpaa kopsutella vaikka koko päivän. Jälkimmäiset ei niinkään. Ihan käyttökelpoiset kyllä...

      Poista
  2. Kiitoksia hauskasta päivästä! Maanantaikin sujuu nyt paljon kivemmin kun on uusi mekko päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ilman sinua olisin varmaan vain pikaisesti ottanut kengät kainaloon ja lähtenyt takas kotiin :D Seura oli todellaki mitä mukavinta ja tuli vähän parannettua muailmookin =^_^=

      Poista
  3. Mut siis eihän sulla oo niinku rintoja, et mitä sää tunget noihin rintsikoihin? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se hyvä puoli oikeisiin naisiin nähden, että voin vaihtaa rintojen kokoa aina mielialan mukaan :)
      Itse suosin vähän pienempää kokoa, lähinnä B kuppia, joku saattaa taas pitää vähän suuremmista.
      Irtopainoksina netistä löytyy muutamiakin erilaisia silikoneja, itse olen jo pitempään suosinut näitä:
      http://www.thebreastformstore.co.uk/transform-premier-breastforms.aspx
      Ei ole ihan halvimpia, mutta tässäkin tapauksessa laatu maksaa

      Poista
  4. Tekisi mieli sanoa tähän jotain fiksua.. Mutta en keksi mitä?... Joten sanon vain Iwanu ga hana.

    VastaaPoista