lauantai 26. lokakuuta 2013

Ylen radiohaastattelu

Päivi Leino Yleisradiosta laittoi tekstiviestiä viimeviikolla, että haluaisi tulla tekemään radiohaastattelun ohjelmaansa. Hän oli saanut puhelinnumeroni Minna-Maarialta. Olisin yksi neljästä transvestiitti haastateltavasta. Ja kyllähän se minulle sopi :)

Olisin voinut mennä joko Pasilaan tai hän voisi tulla luokseni. Kun kerroin Kittylandiasta, hän halusi ehdottomasti tehdä haastattelun kotonani.

Olimme sopineet, että hän tulee klo 12. Toimittaja oli pyytänyt että en meikkaisi, että hän saisi materiaalia meikkaamisesta tms.. Klo 11.55 ovikello sitten soi ja avasin oven. Oven takana ei ollutkaan toimittaja vaan kaksi Jehovan todistajaa :D
Olivat he kai jo kanssa nähneet kaiken, sillä ei heillä juurikaan ilmekään värähtänyt kun sanoin vain, että juuh, ei kiitos, että nyt on vähän paha aika.. Kysyivät, että odotanko seuraa, ja vastasin vain, että Yleisradion toimittajaa..

Klo 12.15 Päivi sitten tulikin ja teenkeiton jälkeen tenttasi sitten 2 tuntia kaikesta mahdollisesta pukeutumisesta ja elämästä kahden sukupuolen sekamelskassa.. Kaipa hän siitä sitten saa jotakin leikeltyä. Otti vielä joitakin kuvia minusta, lolita kengistäni ja asunnostani muutenkin Yle Areenaa varten.. Glup :D

Ja sitten taas Kitty asiaa:

Sain taas pari pakettia postista. Evilbaysta tilaamani näppis saapui vihdoinkin. Alunperin tilaamani näppis oli loppu varastosta, mutta myjä tarjosi seuraavaa, $10 kalliimpaa näppistä tilalle. Ja kyllähän se minulle sopi. Seuraavaksi tulikin sitten viestiä, että sekin on loppu varastosta, että kelpaisiko joku muu vai haluaisinko rahat takaisin. No ei kelvannut kumpikaan vaihtoehto vaan laitoin viestiä, että jos niitä on tulossa lisää jossakin vaiheessa, jaksan kyllä odottaa viikon pari. Ja kyllä se odotus kannatti. Tässä iki-ihana uusi näppikseni. Tästä ei kyllä vain löydy <> merkkejä näppäimistöltä vaan joudun laittamaan ne virtuaalinäppikseltä. Mutta kyllä sen kestää :)


Uusi Kitty hiiri on ollut matkalla jo  6 viikkoa, joten se ei tähän postaukseen mahtunut mukaan :(

On pari kertaa kyselty, että miltäs se sun asuntos muuten näyttää, kun on vain pieniä yksityiskohtia näkynyt. Noh, tässä pari kuvaa.. Vielä ei ole Kittylandia valmis (ei varmaan kyllä taida olla ikinä??), mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Tässä kuvaspämmiä siitä miltä näyttää kun joutuu matkustamaan kakkosluokassa ja sitten kuvia Kitty taloista, koulusta, eläinkaupasta tms..



Ja nämähän suloiset otukset sieltä sitten tulivat..


Tässä vähän yksityiskohtia, nämä ovat nyt kirjahyllyssäni






 Tässä pari kuvaa olkkaristani, vielä on paljon kaikkea turhaa krääsää, jotka lähtevät kyllä aikaa myöten kiertoon, kuten sininen matto ja kaikki muut pehmot...


 Kirjahylly on kyllä niin kasaria, mutta olkoon nyt vielä pienen hetken..


12 kommenttia:

  1. rakastan sun kotias!! ja odotan sitä haastattelua innolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, se tulee vasta joskus ensivuoden puolella... On minulla jo valmiiksi kirjoitettuna blogiteksti (piiloitettuna kuitenkin vielä) uudesta draamasarjassa, joka tulee sitten joskus MTV3 kanavalta.. Kuvaukset olivat jo 1.5v sitten ja sarja on ollut valmiina jo puolivuotta, mutta maikkari ei ole vielä(kään) löytänyt sille ohjelma-aikaa... Minulla ei ollut siinä ajallisesti suurikaan rooli, mutta juonellisesti sitäkin suurempi :D

      Poista
  2. Kivasti keksit ton verhon laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, noin niitä ihan alunperin vähän ajattelinkin..

      Poista
  3. Hups, sähelsin jotain kommenttini kanssa :D Mutta, ihana kämppä on! <3 Aiotko maalata olkkarin seinätkin?

    Tuo radiohaastattelu kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Vinkkaathan ja linkkaathan sitä sitten, kun se julkaistaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En välttämättä maalaa olkkaria, mutta kyllä seinille ainakin jotakin Kittyä pitäisi saada.. Katsotaan nyt miten tämä projekti etenee :) Ja linkkaan kyllä varmasti kunhan tiedän asiasta enemmän :)

      Poista
  4. Maalaatko kaikki muutkin kaapit pinkeiksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtellaan... Eteisen maalaamista olen kyllä vähän harkinnut...

      Poista
  5. Kitty fani kun olen itsekkin niin pakko linkata tää sivusto.
    http://www.naoporcelain.com/nao/figurines/02001663-HELLO_KITTY/

    Espanjalainen NAO-posliini ei ihan halvinmasta päästä mutta käsin tehtyjä ja laadukkaita posliini figuriineja.
    Kun selaat sivustoa niin löydät sielät muitakin kitty figuriineja.
    Mutta toi on vaan niin CUTE.:=)

    Olen tuolta tilannu muutaman kerran.
    Ensinmäinen tilaus kesti noin viis päivää sen jälkeen tullu parissa vuorokaudessa
    kotiovelle DHL:n kautta.

    Terveisin Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      On kyllä kieltämättä kovin arvokkaita, 80€ 10 cm korkeasta figuurista on kyllä aika suolainen hinta...
      Mutta laitetaan korvan taakse, jos vaikka joku haluaisi minulle jotakin lahjoittaa.. Vink, vink
      =^_^=

      Poista
  6. Oon sun blogias lukenut jo aika kauan ja nyt on kyllä pakko (vihdoinkin) kommentoida koska oot niin ihanan inspiroiva ihminen! (: On ollut ihana lukea tätä blogia kun vaikutat niin itsevarmalta ja uskallat olla oma itsesi vaikka se saattaakin olla välillä vähän hankalaa. En nyt mitään hirveen henkevää kommentia tähän saanut aikaiseks mutta tsemppiä sulle jatkoon ja jatka ehdottomasti samaan malliin!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa omana itsenä oleminen ei ole ollenkaan hankalaa :) Ei minulla ole ongelmia itseni kanssa ja minua ei juurikaan heilauta jos jollakin muulla on ongelmia minun suhteeni.. Hih!
      Ja ihan varmasti jatkan samaan malliin, itseasiassa en ole vielä päässyt edes vauhtiin!

      Poista