Oli sitten bileet otsikolla "Hello Kitty tea partyt" joten toinen järjestäjä Maiju ja minä sitten kutsuimme sitten kavereitamme luokseni.
Bileiden tarkoituksena oli tutustua toisiimme, sillä suurin osa oli toisille livenä vieraita, vaikka sosiaalisessa mediassa olimmekin toisillemme "tuttuja"
Joutui vähän miettimään ketä sinne kutsuisi, en halunnut kuitenkaan mitään 70 hengen bileitä jotka riistäytyvät käsistä ja piti myös ajatella, että ihmiset viihtyisivät keskenään. Eli sorry vain jos juuri Sinä odotit kutsua, mutta et sitä saanut...
Lauantaina iltapäivällä Jonna laittoi viestiä että hän olisi valmiina tulemaan jo nyt joten kävimme vähän kaupassa hakemassa boolitarpeita ja jätin hänet sitten Boolimestarina tekemään taikojaan kuuluisaan punaiseen "autoämpäriin" sillä välillä kun kävin hakemassa Herttoniemestä autolastillisen juhlakansaa.
Porukkaa valui pikkuhiljaa paikalle ja pariinkin kertaan jouduimme käydä pihalla etsimässä eksynyttä bilekansaa, jotka eivät löytäneet täydellisistä ohjeistani huolimatta perille.
Kaukaisin vieras oli tullut Kotkasta saakka. En ollut alunperin kutsunut Ainoa paikalle, juuri välimatkan vuoksi, mutta juttelimme edellisenä päivänä ja hänellä ei ollut muutakaan tekemistä, joten tuli mielellään! Ihana Aino!
Tähän väliin nyt vähän kuvaspämmiä:
Alku aina vähän kankeaa, pähkinäkulho on aika vakava asia
Ryhmäkuvaa sängystä. Pelkäsin jo että se romahtaa, koska sängyn pitkittäispalkki on kerran jo katkennut ;)
Ja täytyyhän kaveriselfie ottaa
Nyt alkaa jo pikkuhiljaa ilo löytymään
Tämä näyttää joltakin keskiaikaiselta kidutusmuodolta :D
Joku oli raahannut yhden miehenpuolikkaan mukaan! Bileissä oli 16 naista ja 1 mies.. Sitä kälätyksen ja puheensorinan määrää!
Tässä vähän hämärässä kuvassa näkyy legendaarinen punainen boolimalja. Eli punainen muoviämpäri, jonka kyljessä lukee "Auto ämpäri"
Meitä oli loppujen lopuksi 5 jotka eksyimme keskustaan karaokebaariin, josta eräs nimeltämainitsematon (en minä!) heitettiin ulos, koska hänellä oli liian hauskaa.. Mä en kyllä ymmärrä :(
En ottanut yhtään "dagenefter" kuvaa asunnosta. Mutta hyvin nätisti oltiin oltu, mitään ei ollut mennyt rikki, mitään ei oltu kaadettu lattialle. Vain tölkkejä ja laseja siellä sun täällä. Sain siivottua, tiskattua ja imuroitua varmaankin reilussa tunnissa
Ja kamerasta löytyi yksi yllärikuva, laitan sen tähän sellaisenaan.. Kuva on otettu väärinpäin, joten olkoon se tässä myöskin niin!
Tämä täytyy ottaa joskus uusiksi! Sääli vain naapureita...
kiitos ihanista bailuista <3 ;)
VastaaPoistakiitos!! <3 <3 :) oli just huippua tavata niin monia, joiden kanssa ennen vain netissä jutellut, tai kenen blogeja olen kyyläillyt tms. ^____^
VastaaPoistaAww, kiitos itsellesi että kutsuit ja pääsin tapaamaan teitä kivoja tyyppejä! <3 Luoja tuota selfietä... Onneksi se on väärinpäin :D
VastaaPoistaVoi ei, miekkonen ei varmaan hirmuisesti innostuisi jos saisi tietää olevansa jonkun blogissa mutta jos ollaan nyt ihan hyss hyss.. Kiinnostaisi tietää kuka heitettiin ulos ;D Minulla on toki omat epäilykseni..
VastaaPoista