Pakollinen Viron matka (1/2)

Sain kovin ikävän puhelinsoiton 5 tuntia ennenkuin koneen piti lähteä Rodokselle. Viron poliisi soitti ja sanoi, että isäni on menehtynyt. Hän oli asunut jo varmasti viimeiset 20v Virossa ja nyt viimeiseksi Valgan kaupungissa, aivan Viron ja Latvian rajalla.
En voinut kuitenkaan tehdä sillä sekunnilla asialle yhtään mitään, joten en lähtenyt matkaa perumaan vaan päätin että matkan jälkeen täytyy sitten hoitaa viralliset asiat kuntoon.
Pääsin yllättävänkin helposti hänen kuolemastaan yli, sillä emme olleet henkisesti kovinkaan läheisiä. Vaikka soittelimmekin aina silloin tällöin, olimme nähneet 2 kertaa viimeisen 5-6v aikana, edellisen kerran viime kesänä.

Suurlähetystö soitti myös jossakin vaiheessa ja pahoitteli asiaa. Sain heidän ystävällisellä avustuksellaan tietooni kaikki paikat, jossa minun pitäisi käydä ja mitä asioita pitäisi hoitaa. Ilman sitä sähköpostia en olisi ikinä kyennyt siihen. Joten suurkiitos heille!

Kun hän oli kuitenkin kuollut etelä-virossa asioita ei voinut hoitaa Tallinnassa, vaan Valgassa ja Tartossa. Sinne siis!

Laivalla ensin Tallinnaan ja sen jälkeen bussilla Tartoon. Vaikka sinne menee junakin, päätin mennä sinne bussilla. Lux Expressin busseja menee Tartoon puolen tunnin välein ja hintaa kertyy bussiness luokassa 15€, karjaluokassa pääsee 10€

Aivan ensimmäiseksi täytyisi saada kuolintodistus. Senhän saa patologilta, Tarto Biomeedikumista.
Sain pian huomata, että vaikka Tallinnassa pärjää suomen kielellä, muualla Virossa ei enää. Englannin kielen osaajatkin ovat vähemmistössä. Mutta sain selvitettyä asiani ja sain paperin kouraani, sekä sen vähän omaisuuden mitä hänellä oli sillä hetkellä mukanaan. Kanslisti oli lähdössä jo viemään minua peremmälle ja kysyi että haluanko nähdä vielä isäni, mutta olin sitä mieltä että paremmat muistot minulle jää kun en enää tässä vaiheessa häntä näe.

Samalla selvisi, ettei kuolemassa ollut mitään dramaattista, kuoli vain pitkittyneeseen sairauteen

Kuolintodistus olisi pitänyt pitänyt viedä paikalliseen maistiraattiin, josta saisin myös sen englanniksi käännettynä ja joka taas kelpaisi suomen viranomaisille. Mutta kuinka ollakaan, juuri torstaisin maistiraatti on avoinna 9-12. Eli huomenna sitten takaisin. Onneksi olin jo ajatellutkin että olen tällä reissulla 2-3 päivää, joten ei sen puoleen mitään kiirettä.

Kuten todettua hän asui Valgassa ja hän oli ostanut asuntonsa minun nimiini, joten seuraavaksi piti sitten lähteä katsomaan omaisuuttani.
Valgaan ei sitten pääsekään niin helposti. Sinne menee esim. Tartosta aamulla 1 juna ja iltapäivällä 2 junaa ja sama toiseen suuntaan, eli aika perähikiällä sekin on..

Jo Valgan juna-asema oli nähtävyys sinäänsä, pienen matkan päässä oli näytillä myös vanha höyryveturi

Kylänraitti oli hiljainen, jopa aivan keskellä päivää. Todella kaunis pikkukaupunki

Poliisi sanoi soittaessaan, että he ottavat avaimet talteen ja voin noutaa ne sitten poliisiasemalta. Menin sinne ja esitin asiani, mutta siellä vain pyöriteltiin päätä, ei täällä mitään avaimia ole. Mene tuonne kaupungintalolle, ne on varmasti siellä. Kaupungintalolla oltiin kovin ihmeissään asiasta, he eivät olleet kuulleetkaan mitään asiasta. He soittivat muutaman puhelun ja yllätys, yllätys, avaimet olivat sittenkin siellä poliiseilla...

Tässä se nyt sitten on, oma pikku kortteerini Kesk 18, Valga 68203, Valga maakond, Viro
Tässä kuvassa näkyy ulko-ovi asuntoon. Tuo on rakennettu ihan hiljattain. Isälläni oli ikivanha valokuva vuodelta 1939, jossa tuossa on ollut ovi. Ja pitkään sai tapella museoviraston kanssa että siihen sai taas oven asentaa. Ensimmäinen ovi ei heille edes kelvannut vaan sekin piti tehdä toisen kerran. Tämä talo on Valgan vanhin talo ja siten museoviraston suojelema.

Saamani avain kävi kyllä oveen, mutta ovi ei millään auennut vaan se oli jotenkin pönkätty sisäpuolelta. Kiertelin taloa, eikä avaimet käyneet mihinkään. Päätin koputtaa sitten yhteen ikkunaan ja sieltä tulikin sitten Marina avaamaan oven rappuun.

Kun avasin asunnon oven haju oli melkoinen. Sieltä oli vain käännetty sähköt pois pääkatkaisijasta, eikä esim jääkaappia ollut tyhjennetty ja kun ne siellä 2 viikkoa muhia...
Tiesin, että isäni oli aloittanut remontin asunnossa, mutta en tiennyt yhtään missä vaiheessa se on menossa. Ja aika pahasti oli kyllä kesken. Tässä oli ollut 2 erillistä huonetta, nyt väliseinä on poistettu

Uusi teräksinen ulko-ovi rappukäytävään oli kyllä asennettu

Keittiö oli remontoitu ja siellä hän myös nukkui.
Siivosin ja raivasin ja sainkin keittiö/ makuuhuoneen siistiin kuntoon ja nukuinkin siellä sitten seuraavat 2 yötä. Ihan viihtyisän näköinen, eikös?

Tässä talon emäntä, Marina ja hänen miehensä Kalev heidän asunnossaan. Se oli pienen pieni, kenties n. 25m2, minun asuntoni on 54m2. Marina ei puhunut sanaakaan suomea, eikä englantia, suu kävi kyllä kokoajan ja ymmärsin kenties joka 10. lauseen, mutta tulimme kyllä hyvin juttuun. Kalev puhui sen verran suomea, että hänen kanssaan pystyi juttelemaan, hän on suomessa töissä.

Marina kertoi, että minullahan on tuolla autokin! Tässä kuvassa se näyttää paljon paremmalta kuin mitä se tosiasiassa oli. Auto oli jo vm -88, mittarissa 250tkm. Joten minä sitten armoitettuna kauppamiehenä myin sen Kaleville 1€ hinnalla :)
Tuota ei todellakaan olisi kannattanut alkaa suomeen tuomaan, kaikki autoverot, katsastukset ja suomeen rekisteröinnit tms olisivat olleet paljon enemmän kuin tuon mahdollinen käyttöarvo. Joten olin vain tyytyväinen että pääsin siitä näin kivuttomasti eroon.

Pakollinen viron matka (2/2)

Seuraavana aamuna matkasin sitten takaisin Tartoon hoitamaan pakollisia paperiasioita.
Virossa on taksilla ajaminen halpaa, ajoin koko matkan aikana lähes joka paikkaan taksilla ja suurinkin lasku taisi olla 8€ luokkaa

Tänne en olisi kyllä osannut tulla ilman todella selkeitä ohjeita.

Annoin edellisenä päivänä saamani oikeuslääkärin paperin tiskille ja sain vironkielisen kuolintodistuksen. Tarvitsin myös käännöksen siitä ja seuraavana tehtävänä oli täyttää tämä:

Öööhhhh.. Eikös tätä ole jollakin toisella kielellä? Ei ollut. Onneksi siihen tuli joku nuori nainen hoitamaan omia asioitaan ja hän täytti tuon paperin minun puolestani.

Seuraavaksi sitten taksi taas alle ja  Tartu Krematooriumiin. En ajatellut hetkeäkään että olisin tuonut häntä suomeen, vaan ajatuksena oli tuhkata hänet siellä ja sitten vasta sirotella tuhkat tänne.
Täällä asiat menivät mutkattomasti. Normaalisti tuhkaus hoidetaan 7. päivänä, mutta kun he kuulivat että lähtisin seuraavana päivänä takaisin suomeen he kiirehtivät asioita ja sanoivat että voin noutaa uurnan seuraavana aamuna. Hinta toimitukselle oli 320€

Nyt oli sitten kaikki paperiasiat hoidettu ja oli aikaa tutustua Tartoon vähän paremmin. Sääli että oli vähän sateinen päivä. Tarton kaupungintalo on komea

Vanhastakaupungista löysin ihanan kahvilan joka nimi oli Armastus, se tarkoittaa suomeksi rakkaus

Kävin lounaallakin, hinta taisi olla 5€ ja olut muutaman euron lisää

Tässä vielä lopuksi kaunis ja tunnelmallinen yökuva otettuna asuntoni ovelta.

Seuraavana aamuna lähdin aikaisin Valgasta Tartoon ja kuinka ollakaan nukahdin junaan ja heräsin kun juna saapui Jögevan asemalle. Nyt oli taas seikkailun makua tässä hommassa. En tiennyt yhtään missä olin, mutta onneksi pian tuli juna takaisinpäin

Sain uurnan tuotua Suomeen ja toimitettua paperit Helsingin maistiraattiin. Reilun viikon kuluttua alkoi tulemaan papereita kotiin. Poliisi on aina kiinnostunut kun suomalainen kuolee ulkomailla ja täsä paperissa lukee, poliisin mielestä vainaja on tuhkattu ja haudattu virossa, maistiraatin mielestä hän kuoli Helsingissä.. Huoh.. Molemmissa virheitä..

Tässä sitten kuva Malmin hautausmaalta jossa hänen tuhkansa siroteltiin muistolehtoon.

Rodos

Varoituksen sanana kerron jo nyt heti, että paljon kuvaspämmiä tiedossa.
Vaikka nautinkin enemmän kaupunkimatkoista, (Täältä löytyvät Lontoo, New York,  Romania ja Wien) ja vaikka en olekaan läheskään kaikista täällä kertonut, olen tehnyt viime vuosina niitä hyvinkin paljon.
Mutta joskus on kivaa vain laittaa aivot narikkaan ja lähteä pakettimatkalle etelän lämpöön. Tällä kerralla matka suuntautui Rodokselle. Minulla ei paikalla ollut väliä, valinnan teki ystäväni Kirsi.

Rodoksella on vanhaa kulttuuria, esim. Rodoksen kaupunki perustettiin jo n. 2500v sitten, ja saarelta löytyy sekä auringonpalvojille että museoista pitäville jotakin.

Matkaoppaan suosituksesta suuntasimme ensimmäisenä päivänä Lindosin kaupunkiin. Matkan teimme bussilla, toisena vaihtoehtona olisi ollut Rodoksen satamasta lähtevät risteilylaivat, mutta oli jo suunnitelmissa tehdä matka laivalla Turkin puolelle Marmarikseen joten päätimme kokea tämän.

Lindoksen kaupunki on kuuluisa postikorttimaisemistaan. Kaupunkiin ei saa ajaa autolla(!) ja bussiasemalta on pitkähkö kävelymatka kaupungin läpi linnoitukelle ja kuumana päivänä matka on tuskaisa. Rodokseella lämpötila on kesällä poikkeuksetta yli 30C joten pitäkää aina vesipullo mukana.

Ylös linnoitukselle pääsee kävellen tai kylän keskusaukiolta myös aasilla ratsastamalla. Hintakaan ei ole kovin paha, 6€/hlö/suunta. Alaspäin pääsee helposti, mutta kokemuksena suosittelen kokeilemaan. Ihan suoraan sanottuna minulla kävi vähän sääliksi eläinparkoja, kun loputtomasti kävelevät mäkeä ylös, alas ja taas ylös. Mutta ovathan he siihen jo tottuneet

Akropolis on mykistävä kauneudellaan sekä sieltä avautuvilta näkymiltään

TURKIN MARMARIS

Rodoksen satamasta lähtee sekä erilaisia sukellusvene että risteilylaivoja, sekä laivalla pääsee manner-kreikkaan että Turkin puolelle Marmarikseen. Marmarikseen matka kestää katamaraanilla n. 2-2.5 tuntia ja menopaluu satamamaksuineen maksaa n. 65€. Passi pitää olla matkalla mukana

Ehkäpä olisi kannattanut jättää tällä(kin) kertaa Turkin matka tekemättä. Olen nyt käynyt 2 kertaa Turkissa, matkojen yhteiskesto on ollut n. 8 tuntia ja molemmilla kerroilla olen saanut vatsataudin.
Edellisen kerran kävin Kyproksella Turkin valtaamalla alueella ja silloinkin söimme kebabit, Turkissa kun ollaan. Tällä kerralla tauti oli voimakkaampi ja jouduin oksentamaan jo ennenkuin pääsimme edes lähtemään takaisinpäin. Onneksi olo helpotti sen jälkeen. Mutta mitään ei huvittanut syödä seuraavaan 36 tuntiin

Mutta tulipahan maistettua sekä turkkilaista kahvia että teetä. Hyvältä maistui

Suurin yllätys Marmariksessa oli, että siellä ei ole ketään! Lieneekö Turkin poliittisen tilanteen syytä, että turistit ovat kaikonneet sieltä kokonaan. Todella kaunis rantakatu on täysin tyhjä, kehutulla uimarannalla oli vain paikallisia asukkaita

Marmariksen keskustassa on todella suuri basaarialue, mutta meidän kahden lisäksi siellä oli alle 10 turistia. Turkkilaiset (ja about kaikki muutkin) basaarikauppiaat ovat agressiivisia myyjiä ja nyt he joutuvat tappelemaan elannostaan. Kävelimme kahteen kertaan saman nahkatakkikauppiaan ohi ja molemmilla kerroilla hän kävi kimppuun pelottavallakin tavalla. Jos hänestä irtipääseminen oli vaikeaa liikkeen ulkopuolella, mitä olisikaan tapahtunut jos olisimme menneet sisään? Tuskin olisi ollut poispääsyä ilman ylihintaista ja alilaatuista nahkatakkia. Muuten kaikki t-paidat tms olivat kyllä halpoja.


Takaisin Rodokselle

Rantakohteista kirjoittaessa ei voi olla kertomatta rannoista. Rodoksen kaupungissa on kaksi erillistä hiekkarantaa, ns. "tuulinen ranta" ja "Elliksen ranta". Tuulisella puolella todellakin tuulee kokoajan ja niemenkärjen ohi kuljettua tuuli tyyntyy kokonaan. Molemmat rannat ovat niin suuria että vaikka ihmisiä oli paljonkin, aina löytyi vapaita aurinkotuoleja. Tavallisten helppoheikkien (ja pizzakuskien!) lisäksi siellä kierteli aasialaisia hierojia. Otimme molemmat n. 30min kestävät ylävartalon hieronnat, hintaa oli 25€ ja osasivat kyllä ammattinsa, eli ei ollut pelkkää kevyttä sivelyä vaan kaivoivat tosissaan kipeät paikat ja hieroivat ne auki

Hotellimme oli keskitasoa oleva Athena. Olimme onnekkaita kun saimme perhehuoneen 5. kerroksesta vaikka meitä oli vain 2. Hotelli taisi olla loppuunmyyty. Mikäli huone olisi ollut 1-2 kerroksessa ja esim. kadullepäin, olisi sinne saattanut kantautua ulkoa meteliä. Mutta tuo lienee ongelmana kaikissa kaupunkihotelleissa.

Ruoka ja yöelämä oli sitä perus turistirysä tasoa. Ruoka oli sitä perinteistä "turistikreikka" ruokaa.

Törmäsimme vahingossa Flaws-nimiseen baariin pienellä sivukadulla. Tripadvisorin mukaan se on sijalla 1. Rodoksen yöelämässä. Ja voin todella suositella paikkaa muutaman drinkin ajaksi.
Jokaisen drinkin mukana tuli pientä suuhunpantavaa, joka täydensi drinkin makuaistimusta ja henkilökunta esitteli jokaisen juoman. Tytöt olivat iloisia ja nostattivat kyllä tunnelmaa. Ja saimme vielä yhdet talon tarjoamat paukut ennenkuin lähdimme sieltä pois.

Ylpeästi erilaiset

Kuten varmasti lähes kaikki tietävät, olin esiintymässä pari viikkoa sitten "Ylpeästi erilaiset" ohjelmassa.
Tuon ohjelman formaatti on alunperin ruotsalainen, Outsiders nimeltään.
Minuun otettiin alunperin joskus viime kesänä yhteyttä Tukholmasta tuon sarjan tuotantoyhtiöstä, että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan. Ja en ole koskaan hävennyt itseäni, joten mielellänihän minä tulisin. Viestiteltiin syksyn aikana paljon ja suunniteltiin asioita.

Sitten löysin ohjelman nettisivut. Katsoin jakson tai kaksi ja vedin samantien käsijarrusta. Heidän tapansa käsitellä asioita on mielestäni liian raflaava ja sensaatiohakuinen. En halunnut "eläimeksi heidän friikkisirkukseensa" tai edes että olisi pieninkään mahdollisuus että asiat esitettäisiin väärällä tavalla. Olivat kyllä kovin pettyneitä päätökseeni, mutta pidin pääni.

Taisi olla joulukuussa 2016 kun minuun otettiin yhteyttä suomalaisesta tuotantoyhtiöstä, että olisinko kiinnostunut tulemaan suomalaiseen versioon ko. ohjelmasta. He tiesivät, että olin kieltäytynyt ruotsalaisesta ohjelmasta, mutta jos kuitenkin...
Tuomas Enbuske hoiti tämän kotimaisen version osallistujien valinnan ja juttelin paljon hänen kanssaan mm. syistä miksi kieltäydyin yhteistyöstä ruotsalaisten kanssa. Tuomas rauhoitteli, että tätä ei olla tekemässä samallalailla vaan tässä kunnioitetaan ihmisiä ja että ohjelma tehdään juuri sinun näköiseksi, että ei ole tarkoitus nolata ketään.

Noh, päätin sitten suostua siihen ja tammikuun lopussa sitten päästiin itse asiaan.
Kuvaus oli tarkoitus tehdä n. 8 tunnissa ja tiesin jo kokemuksesta, että hirmuinen kiire tulee. Tässä aloitettiin työpaikan ulkopuolelta ulkokuvilla kun ajan autolla ohi

Sen jälkeen tulimme minun kotiini, kuvasimme ulkona kun tulen rappuun ja kävelen ne ulos ja sisällä sitten keitän kahvia ja istuskelen sohvalla tms. Kaikki tuo näytti hyvin intiimiltä, ikäänkuin siinä olisi vain kuvaaja ja minä, mutta asunnossani taisi olla 8-9 ihmistä, joten ahdastakin oli.

Tässä on sitten kuvassa 2(!) kuvausryhmää. Toinen ryhmä oli kuvaamassa kun minua kuvataan.
Jotkut kenties tietävät, että minusta ollaan tekemässä myös oikeaa dokumenttia, itseasiassa sitä ollaan kuvattu nyt jo 1.5v ja kuvaus jatkuu edelleen varmaan vuoden, joten siitä sitten joskus enemmän.

Kuvan otsikkona voisi olla, "ole kuin noita kameroita ei olisikaan, älä anna niiden häiritä ollenkaan".
Noh, enhän minä...

Välillä jouduimme siirtämään porukkaa parvekkeelle jäähylle, kun ei oikein sisälle mahtunut

Kun saimme kuvattua kotonani, siirryimme itäkeskukseen vielä pari otosta tekemään. Ohikulkijoilla oli vain juuri täydellisiä kysymyksiä: "Kuvaattekste jotakin?" , "Milloin tää tulee ulos"

Tähän loppuun vain ohjelman trailerista kaappaamani gif :)